Dynasty tietopalvelu
Ilomantsin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/ilomantsi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/ilomantsi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.11.2025/Pykälä 195



 

 

Arviointikertomuksen 2024 käsittely

 

Kunnanhallitus 03.11.2025 § 195  

353/00.03.00/2025  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Marjut Ahokas, marjut.ahokas@ilomantsi.fi

 

Kunnanvaltuusto on käsitellyt tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2024 kokouksensa 26.5.2025 §:ssä 20. Kunnanvaltuuston päätöksen mukaisesti hallintokuntien on käsiteltävä arviointikertomus ja raportoitava valtuustolle mahdolliset arviointikertomuksen pohjalta tehtävät toimenpiteet.

 

Kunnanhallitus käsittelee omalta osaltaan arviointikertomuksen ja sen pohjalta esittämänsä toimenpiteet sekä esittää lautakuntien arviointikertomuksen pohjalta esittämät toimenpiteet tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Ahokas Marjut

 

Päätösehdotus 1. Kunnanhallitus päättää

1. todeta, että tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa esille nostamat koko kuntaa koskevat investoinnit ovat käynnistyneet. Vesihuollon uudistaminen on suunniteltu vuonna 2024 ja vedenkäsittelylaitoksen rakentaminen on käynnissä. Laitos valmistuu vuonna 2026. Uuden koulun suunnittelu on käynnistynyt hankesuunnittelulla, joka on aloitettu koulun tilatarpeen kartoituksella.

2. jatkaa henkilöstön työhyvinvointiin panostamista, elinvoiman ylläpitämistä ja kasvattamista yhteistyössä Business Joensuu Oy:n kanssa sekä ulospäin suuntautuvan positiivisen viestinnän kehittämistä.

3. esittää  hallintokuntien arviointikertomuksen pohjalta esittämät toimenpiteet tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Toimenpiteitä varten ja tiedoksi

  1. Tarkastuslautakunta