RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/ilomantsi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 217
Kokousasian teksti
Palvelu- ja käyttökorvausmaksut vuodelle 2026
Kunnanhallitus 15.12.2025 § 217
401/02.09.00/2025
Valmistelija talouspäällikkö Minna Kontturi, minna.kontturi@ilomantsi.fi
Kuntalain (410/2015) 14 §:n mukaan valtuusto päättää kunnan palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista.
Voimassa olevan hallintosäännön 54 §:n mukaan kunnanhallitus päättää tarkemmin maksujen perusteista ja euromääristä.
Vuoden 2026 palvelu- ja käyttökorvausmaksut ovat eritelty liitteessä.
Esittelijä kunnanjohtaja Ahokas Marjut
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää vahvistaa palvelu- ja käyttökorvausmaksut vuodelle 2026 liitteen mukaisesti.
Päätös Hyväksyttiin.
Toimenpiteitä varten ja tiedoksi
- Palvelupiste
- Hallintokunnat
- Kirjanpito