RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/ilomantsi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/ilomantsi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 145
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yhteistoimintamenettelyn päättäminen ruoka- ja laitoshuoltopalvelun henkilöstön siirrosta Polkka Oy:öön
Kunnanhallitus 29.08.2022 § 121
Valmistelija kunnanjohtaja Marjut Ahokas, marjut.ahokas@ilomantsi.fi.
Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen valmistelussa on edetty vaiheeseen, jossa kunnat käyvät yhteistoimintalain edellyttämät yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön siirrosta liikkeenluovutuksena Polkka osakeyhtiön palvelukseen. Ilomantsin kunnan kolmikantayhteistyöneuvottelut pidetään 19.9.2022.
Ruoka- ja laitoshuoltopalveluhenkilöstöstä osa siirtyy suoraan kunnasta Polkkaan ja osa (yli 50% hyvinvointialueen tukipalvelua tekevät) kaksivaiheisesti: ensin kunnasta hyvinvointialueelle, josta heti jatkoliikkeenluovutuksella Polkkaan. Valmistelussa on sovittu, että kaikki nämä kolme liikkeenluovutusta käsitellään samassa yhteistoimintamenettelyssä, johon osallistuvat työnantajina kunnan ohella myös Pohjois-Karjalan hyvinvointialue ja Polkka Oy. Kaikkien kolmen liikkeenluovutuksen suunniteltu ajankohta on 1.1.2023.
Yhteistoimintalain (449/2007) liikkeen luovutusta koskevan § 11 mukaisesti liikkeen luovuttajan ja luovutuksensaajan on selvitettävä niille henkilöstön edustajille, joiden edustamia työntekijöitä luovutus koskee:
1) luovutuksen ajankohta tai suunniteltu ajankohta;
2) luovutuksen syyt;
3) luovutuksesta työntekijöille aiheutuvat oikeudelliset, taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset; sekä
4) suunnitellut, työntekijöitä koskevat toimenpiteet.
Esittelijä Kunnanjohtaja Ahokas Marjut
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää käynnistää kunnallisen yhteistoimintalain (449/2007) mukaiset yhteistoimintaneuvottelut Ilomantsin kunnassa ruoka- ja laitoshuoltopalvelun henkilöstön siirrosta liikkeenluovutuksena Polkka Oy:n palvelukseen. Yhteistoimintaneuvottelut koskevat ruoka- ja laitoshuoltopalvelun henkilöstöä. Neuvottelumenettelystä työnantajan edustajana vastaa kunnanjohtaja. Menettelyn etenemisestä raportoidaan ensisijaisesti kunnanhallitukselle ja yhteistyötoimikunnalle.
Uusi päätösehdotus Kunnanhallitus päättää käynnistää kunnallisen yhteistoimintalain (449/2007) mukaiset yhteistoimintaneuvottelut Ilomantsin kunnassa ruoka- ja laitoshuoltopalvelun henkilöstön siirrosta liikkeenluovutuksena Polkka Oy:n palvelukseen. Yhteistoimintaneuvottelut koskevat ruoka- ja laitoshuoltopalvelun henkilöstöä. Neuvottelumenettelystä työnantajan edustajana vastaa kunnanjohtaja. Menettelyn etenemisestä raportoidaan ensisijaisesti kunnanhallitukselle ja yhteistyötoimikunnalle. Henkilöstön ajantasaisesta tiedottamisesta huolehditaan.
Päätös Hyväksyttiin.
1. ruoka- ja laitoshuoltopalveluhenkilöstö
2. Polkka Oy
Kunnanhallitus 31.10.2022 § 145
396/01.00.03/2022
Valmistelija kunnanjohtaja Marjut Ahokas, marjut.ahokas@ilomantsi.fi
Yhteistoiminnasta annetun lain (449/2007) mukainen yhteistoimintamenettely koskien Ilomantsin kunnan tukipalveluhenkilöstön liikkeenluovutusta Polkka Oy:lle ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelle käytiin 19.9.2022. Neuvotteluun osallistuivat kunnan edustajina kunnanjohtaja ja henkilöstösuunnittelija. Henkilöstön edustajana neuvottelussa toimi JHL:n pääluottamusmies. Hyvinvointialueen puolesta neuvottelijana oli neuvottelupäällikkö ja Polkka Oy:tä edusti hallintopäällikkö.
Yhteistoimintamenettelyssä käsiteltiin yhteistoimintalain (449/2007) 11 §:n mukaiset liikkeenluovutusta koskevan yhteistoimintamenettelyn asiat:
- luovutuksen ajankohta tai suunniteltu ajankohta;
- luovutuksen syyt;
- luovutuksen työntekijöille aiheuttamat oikeudelliset, taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset; sekä
- suunnitellut työntekijöitä koskevat toimenpiteet.
Kunnan ruoka- ja puhtauspalveluhenkilöstöstä osa siirtyy liikkeenluovutuksella 1.1.2023 suoraan Polkkaan ja osa, yli 50 % sote- ja pelastustoimen tukipalvelua tekevät, kaksivaiheisesti: ensin voimaanpanolain nojalla 1.1.2023 kello 00:00 kunnasta hyvinvointialueelle, josta heti seuraavassa hetkessä 1.1.2023 kello 00.01 jatkoliikkeenluovutuksella Polkkaan. Kaikki kolme liikkeenluovutusta käsiteltiin 19.9.2022 pidetyssä yhteistoimintamenettelyssä. Yhteistoimintamenettelyssä käytiin läpi myös liikkeenluovutusta koskevat ehdot.
Yhteistoimintamenettelyssä todettiin yhteistoimintalain 13 §:n mukaisen velvoitteen täyttyneen henkilöstön liikkeenluovutuksesta Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelle, Polkka Oy:öön ja jatkoliikkeenluovutuksesta Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta Polkkaan. Menettelyssä todettiin myös asian käsittelyn yhteydessä esitellyt henkilöstön siirtosopimusluonnokset käsitellyiksi yhteistoiminnallisesti.
Esittelijä Kunnanjohtaja Ahokas Marjut
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää todeta yhteistoimintalain (449/2007) mukaiset Ilomantsin kunnan tukipalveluhenkilöstön liikkeenluovutusta Polkka Oy:lle ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelle koskevat yhteistoimintaneuvottelut käydyiksi ja päättää yhteistoimintamenettelyn.
Päätös Hyväksyttiin.
Toimenpiteitä varten ja tiedoksi
- Pohjois-Karjalan hyvinvointialue
- Polkka Oy
- JHL:n pääluottamusmies
- henkilöstösuunnittelija
- toimitilaesimies
- ruokapalveluvastaava
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |