RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/ilomantsi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/ilomantsi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 176
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnan ostotarjous Kiinteistö Oy Ilomantsi Liikekeskuksen osakkeista
Kunnanhallitus 12.12.2022 § 176
520/02.07.03/2022
Valmistelija kunnanjohtaja Marjut Ahokas, marjut.ahokas@ilomantsi.fi.
Kunnalla on konsernissaan kolme kunnan 100 %:sesti omistamaa ja kunnan välittömässä määräysvallassa olevaa tytäryhtiötä sekä kuusi yhtiötä, joissa kunnalla on määräysvalta yli 50 %:n omistuksensa perusteella. Kunta on varautunut kuluvan vuoden talousarviossaan konsernirakenteen tiivistämiseen. Kiinteistö Oy Ilomantsin Liikekeskuksen osalta tämä tarkoittaisi koko yhtiön osakekannan hankkimista kunnalle, jonka jälkeen kunta voisi yhdistää yhtiön toiseen tytäryhtiöönsä.
Kunnan omistus Kiinteistö Oy Ilomantsin Liikekeskuksesta on 90,4 %. Yhtiön osakkeista 9,6 % on kahden muun omistajan omistamia.
Kunta on tehnyt osakkeenomistajille ostotarjouksen, jossa se on tarjoutunut hankkimaan osakkeet itselleen 500 €/m² -hinnalla. Hinta vastaa paikkakunnan liiketilojen keskineliöhintaa. Kunnan tarjoama hinta pienemmästä 18 m²:n liiketilasta on 9000 € ja suuremmasta 36 m²:n tilasta 18 000 €. Molemmat osakkeenomistajat ovat ilmoittaneet 2.12.2022, etteivät hyväksy tarjousta.
Kunnanjohtaja on keskustellut osakkeenomistajien kanssa 2.12. ja pyytänyt heitä tekemään vastatarjouksen. Osakkeenomistajat ovat jättäneet vastatarjouksensa 8.12.2022. Vastatarjous 18 m²:n liiketilasta on 21 600 € (1200 €/m²) ja 36 m²:n liiketilasta 46 800 € (1300 €/m²). Osakkeenomistajat perustelevat pyytämäänsä hintaa liiketilojen hyvällä sijainnilla ja liikekeskukseen vuonna 2006 toteutetulla peruskorjauksella.
Esittelijä Kunnanjohtaja Ahokas Marjut
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että
1. se ei osta Kiinteistö Oy Ilomantsin Liikekeskuksen osakkeita itselleen.
2. yhtiö voi jatkaa toimintaansa itsenäisenä yhtiönä eikä tavoite konsernirakenteen tiivistämisestä toteudu kyseisen yhtiön osalta.
Päätös Hyväksyttiin.
Toimenpiteitä varten ja tiedoksi
1. Tarjouksen jättäneet osakkeenomistajat
2. Kiinteistö Oy Ilomantsin Liikekeskus
3. Kirjanpito
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |