Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ilomantsin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/ilomantsi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/ilomantsi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 158


Liite # Aloite maksuttomasta varhaiskasvatuksesta Ilomantsin kunnassa

 

 

Valtuustoaloite, maksuton varhaiskasvatus Ilomantsin kunnassa

 

Kunnanhallitus 23.10.2023 § 158  

460/00.01.02.02/2023  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Marjut Ahokas, marjut.ahokas@ilomantsi.fi.

 

Ilomantsin sosialidemokraattinen valtuustoryhmä jätti valtuustoaloitteen maksuttomasta varhaiskasvatuksesta Ilomantsin kunnassa  kunnanvaltuuston kokouksessa 13.3.2023.

 

Aloitteessa oli nostettu esille huoli perheiden selviämisestä nousseiden arjen kustannusten muun muassa ruoan, energian ja polttoaineiden hintojen noustua, puhumattakaan lasten harrastusten kustannuksista.

Vuoden 2022 varhaiskasvatuksen kulujen todettiin olleen 1,8 M€ ja maksutuottojen 29 500 €.

 

Ilomantsin kunnan todettiin olevan lapsiystävällinen ja panostavan lasten ja perheiden hyvinvointiin. Aloitteen mukaan kunnassa pitää aloittaa selvitystyö varhaiskasvatuksen maksuttomuudesta. Palvelu nähdään niin veto- kuin pitovoimatekijänä lapsiperheiden saamiseksi kuntaan.

 

Mahdollisuutta maksuttoman varhaiskasvatuksen järjestämiseen on selvitetty laajasti. Hyvinvointikoordinaattori on kartoittanut maksutonta varhaiskasvatusta tarjoavien kuntien kokemuksia palvelusta ja tuonut esille asioita, joihin kunna pitää kiinnittää huomiota maksuttomaan varhaiskasvatukseen siirtyessään.

 

Maksuttoman varhaiskasvatuksen järjestämisestä on keskusteltu myös varhaiskasvatuksen esihenkilöiden kanssa, ja heitä on pyydetty pohtimaan asian mahdollisia etuja ja haittoja. Esihenkilöiden näkemyksen mukaan varhaiskasvatuksen järjestäminen maksuttomana ei juuri kasvattaisi  palvelun kysyntää, sillä tälläkin hetkellä suurin osa ilomantsilaisista perheistä saa varhaiskasvatuksen maksuttomana. Varhaiskasvatuksen järjestäminen maksuttomana kaikille sitä käyttäville perheille ei kasvattaisi henkilöstötarvetta.

 

Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1503/2016) muuttui 1.3.2023 alkaen siten, että asiakasmaksuja alennettiin  korottamalla maksujen perusteena olevia tulorajoja 33 prosenttia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aiempaa harvempi perhe maksaa varhaiskasvatuksesta. Ilomantsissa varhaiskasvatuksen maksutuotot ovat keskimäärin 1000 € kuukaudessa.

 

Maksuton varhaiskasvatus voisi osaltaan kasvattaa lapsiperheiden kiinnostusta Ilomantsia kohtaan. Parhaimmillaan se voisi olla merkittävä tekijä perheen valitessa kotikuntaansa, ja se myös toimisi pitovoimatekijänä paikkakunnallamme jo asuville lapsiperheille.

 

Varhaiskasvatuksen esihenkilöt ehdottavat, että varhaiskasvatus Ilomantissa olisi maksutonta 170 tuntiin saakka kuukaudessa ja että maksuttomia kuukausia olisi 11.

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Ahokas Marjut

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

 

1.ohjeistaa hyvinvointilautakuntaa ottamaan käyttöön maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilun Ilomantsissa vuoden 2024 ajaksi siten, että varhaiskasvatus on maksutonta, kun sitä käytetään enintään 170 tuntia kuukaudessa ja enintään 11 kuukautta vuodessa.

2. ohjeistaa hyvinvointilautakuntaa kokoamaan kokeilun tulokset ja tekemään vuoden 2025 talousarvion valmistelun yhteydessä esityksen kokeilun jatkosta.

3. saattaa aloitteen käsittelyn valtuuston tiedoksi esittäessään vuosittaisen luettelon valtuuston toimivaltaan kuuluvista aloitteista.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Toimenpiteitä varten ja tiedoksi

 

 

  1. Ilomantsin sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
  2. Hyvinvointilautakunta
  3. Varhaiskasvatuksen esihenkilöt