Dynasty tietopalvelu
Joensuun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Esityslista 24.03.2026/Asianro 40


Kokousasian teksti

 

 

Autojen hankinta huoltoleasingsopimuksella

 

KRAKLK 24.03.2026    

495/00.01.02.07/2025  

 

Kaupungin eri hallintokunnilla on käytössään kymmeniä paketti- ja henkilöautoja työtehtävien edellyttämää liikkumista varten. Joidenkin ajoneuvojen nykyiset huoltoleasingsopimukset ovat päättymässä, minkä vuoksi ajoneuvokannan uusiminen on tullut ajankohtaiseksi.

 

Kaupunginhallitus on päättänyt (KH 29.05.2017 § 241), että Joensuun kaupunki siirtyy henkilö- ja pakettiautojen omistamisesssa portaittain leasing-hankintamenettelyyn ja samassa päätöksessä kaupunki on sitoutunut ilmasto-ohjelman tavoitteisiin. Vuoden 2026 aikana uusitaan yhteensä 19 ajoneuvoa toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Hankittavat autot ovat pääsääntöisesti pakettiautoja, ja ne on jaettu käyttötarpeen mukaan. Täyssähköautoja (6 kpl) käytetään ensisijaisesti taajama-ajossa ja lyhyillä siirtymillä. Valinta tukee kaupungin ympäristötavoitteita ja päästöjen vähentämistä. Dieselautoja (13 kpl) käytetään tehtävissä, joissa edellytetään riittävää vetokykyä sekä toimintavarmuutta kaikissa olosuhteissa. Dieselkalusto varmistaa palvelutason myös huoltovarmuuden ja varautumisen näkökulmasta. Hankinta toteutetaan yhteistyössä Pohjois-Karjalan hankintatoimen kanssa.

 

Kaksi henkilöautoa ja 17 pakettiautoa hankitaan 60 kuukauden huoltoleasing-sopimuksella. Sopimuksen laskennallinen arvo on noin 630 000 euroa.

 

Valmistelijat: työpäällikö Petri Ratilainen

kaupungininsinööri Tero Toivanen

 

Kaupunkiympäristöjohtajan päätösehdotus:

Kaupunkirakennelautakunta päättää

 

käynnistää leasingautojen hankinnan kilpailutuksen edellä esitetyn mukaisesti.

 

Päätös: