Dynasty tietopalvelu
Joensuun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Seudullinen joukkoliikennejaosto
Pöytäkirja 01.09.2026/Pykälä 23



Kokousasian teksti

 

 

Joukkoliikenteen talousarvioehdotus 2027

 

SEUJOUKJ 01.09.2026 § 23  

977/02.02.00.00/2026  

 

Seudullisen joukkoliikenteen osalta vuoden 2026 talousarviota on muutettu. Vertailutietona esitetään vuoden 2026 muutettu talousarvio.

 

Vuoden 2027 talousarvioehdotuksessa hallinnon nettomenojen arvioidaan kasvavan noin 66 000 euroa ja liikennöinnin toimintakatteen heikkenevän noin 58 000 euroa vuoden 2026 talousarvioon verrattuna. Matkustajamäärien arvioidaan kuitenkin jatkavan kasvuaan, ja vuoden 2027 tavoitteeksi esitetään 3,2 miljoonaa matkaa.

 

Hallinto

 

Hallinnon toimintakulujen osalta talousarvioehdotuksessa esitetään nettomenojen lisäystä yhteensä noin 66 000 euroa vuoden 2026 talousarvioon verrattaessa.

 

Osuudet:

 

Joensuu lisäys  53 000 €

Kontiolahti lisäys 7 000 €

Liperi lisäys   6 000 €

 

Ehdotettu hallinnon toimintakulujen lisäys, noin 59 000 euroa, koostuu seuraavista:

 

  • Muutoksia palveluiden ostoissa  57 000 €
  • Tarvikkeet     2 000 €
  • Muut kulut, kuten vuokrat  - 6 000 €

 

Palkoissa ja palkkioissa muutosta    6 000 €

 

Tuottojen lisäys

  • kuntalaskutus, muut liiketoiminnan tuotot  6 000 €

 

  

 

 

Liikennöinti

 

Liikennöinnin tuottojen arvioidaan lisääntyvän yhteensä noin 520 000 euroa. Liikennöinnin tulojen kertymiseen on vaikuttanut 2.6.2025 voimaan tullut lippu- ja vyöhykeuudistus. Matkamäärien kasvu tukee liikennöinnin tulojen kertymää. Uudistuksen vaikutuksia lipputulojen kertymään arvioidaan parhaillaan, joten tässä vaiheessa ei ole mahdollista tehdä varmaa johtopäätöstä lipputulojen kehityksestä suhteessa tilanteeseen ilman uudistusta. Lipputulotavoitteiden saavuttamiseksi valmistellaan lippuhintojen tarkistamista, jonka vaikutusta ei ole vielä huomioitu lipputuloarviossa täysimääräisesti.

 

Kelan koulumatkatulojen JOJO- ja Traficom-liikenteiden osalta arvioidaan pysyvän vuosien 2025–2026 tasolla. Kelan korvaamien koulumatkojen tulo matkojen järjestäjille kääntyi laskuun jo vuonna 2024 ja jatkui vuoden 2025 aikana. Osaltaan tähän ovat vaikuttaneet muutokset koulutuksen järjestämistavoissa sekä aloituspaikkojen väheneminen ammatillisen koulutuksen rahoituksen leikkausten vuoksi. Lisäksi 1.8.2025 alkaen aikuisopiskelijoiden koulumatkojen tukeminen lakkautettiin.

 

Peruskoululaisten matkalipputuloihin esitetään lisäystä 40 000 euroa. Koulumatkojen hinta on päivitetty linja-autoliikenteen indeksin mukaisesti 3.6.2025 alkaen. Indeksitarkastettu hinta (alv 0 %) vuodelle 2027 on 2,30 € per tehty koulumatka. Tulojen arvioitu nousu perustuu matkamäärien säilymiseen ennallaan.

 

Muiden lipputuottojen arvioidaan lisääntyvän vuoden 2026 talousarvioon verrattuna noin 450 000 eurolla, erityisesti kausilipputulojen osalta. Matkamäärien lisääntyminen vuosittain ja ennustettu lisääntyminen vielä jatkossakin vaikuttaa tulojen lisääntymiseen.

 

Liikennöinnin toimintakuluihin ehdotetaan lisäystä yhteensä 550 000 euroa verrattuna vuoden 2026 talousarvioon.

 

Liikennöintikorvausten arvioidaan nousevan JOJO-liikenteen osalta noin 510 000 euroa. Vuonna 2027 lisäkustannuksia arvioidaan aiheutuvan lisäliikenteen hankinnasta, jolla varmistetaan matkustajakapasiteetin riittävyys ja matkustajien sujuva kyytiin pääsy. Kustannusindeksi on nostanut liikennöintikustannuksia vuoden 2026 aikana johtuen maailmanpoliittisesta tilanteesta ja polttoaineen hinnan kehityksestä. Liikennöintikustannuksiin vaikuttaa linja-autoliikenteen kokonaisindeksin korkea taso, sekä suuri vuosittainen vaihteluväli, joka on ollut mm. toukokuun 05/2025- toukokuun 05/2026 välisenä aikana 119,2 ja 128,8 välillä. Toimintakulujen kasvuun varaudutaan tämän osalta, mutta toiminnan painopiste on edelleen matkustajamäärien kasvussa ja liikennöinnin tehostamisessa taloudelliset edellytykset huomioiden.

 

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin rahoitussuunnitelman mukaisesti Traficom-liikenteen kustannustaso säilyy edeltävän ajokauden tasolla. Kustannusjaossa on painotettu kaupunkiseudun joukkoliikenneviranomaisen toimivalta-alueen sisällä tehtyjen matkojen osuutta suhteessa muista kunnista tehtyihin matkoihin. Traficom-liikenteen ja markkinaehtoisen liikenteen kustannustason nousuksi arvioidaan yhteensä 40 000 €.

 

Keskisuurten kaupunkiseutujen henkilöliikenteen valtionavustuksen perusrahoituksen osalta aiesopimusta ei vielä ole allekirjoitettu, laskelmissa arvio valtionavustuksen suuruudeksi on samalla tasolla kuin vuodelle 2026 arvioitu 740 000 euroa.

 

Liikennöinnin tuottojen ja kulujen erotus ennen kuntalaskutusta tulee talousarvioehdotuksen mukaan olemaan 7 498 000 euroa vuonna 2027. Toimintakate heikkenee yhteensä 58 000 euroa verrattuna vuoden 2026 talousarvioon. Tästä kohdistuu Joensuulle noin 29 000 euroa ja Liperille 29 000 euroa, Kontiolahden toimintakate pysyy vuoden 2026 tasolla.

 

 

Talousarvioehdotus vuodelle 2027 on kunnittain seuraava (alv 0):

 

Kokonaisuutena vuoden 2027 talousarvioehdotus perustuu joukkoliikenteen kysynnän jatkuvaan kasvuun. Vaikka liikennöintikustannukset kasvavat erityisesti lisääntyvän palvelutarpeen ja indeksivaikutusten vuoksi, arvioidaan lipputulojen kasvun kattavan merkittävän osan kustannusten noususta. Kuntien rahoitusosuuksien muutokset jäävät kokonaisuutena maltillisiksi.

 

Seudullisen joukkoliikenteen talousarvioehdotus käsitellään osana Joensuun kaupunkirakennelautakunnan talousarvioehdotusta sen jälkeen, kun Joensuun kaupunginhallitus sekä Kontiolahden ja Liperin kunnat ovat antaneet talousarvioehdotuksesta kannanottonsa.

 

Matkustajamäärä

 

Joensuun seudun joukkoliikenteen matkamäärät nousivat vuosittain vuodesta 2015 alkaen. Koronapandemian vuoksi tämä kasvu pysähtyi vuonna 2020. Vuonna 2021 matkamäärissä käännyttiin taas kasvusuuntaan. Vuonna 2026 arvioidaan toteutuvan 3,1 miljoonaa matkaa.

 

Vuodelle 2027 asetetaan matkamäärätavoitteeksi 3,2 miljoonaa matkaa, mikä vastaa noin kolmen prosentin kasvua vuoden 2026 arvioituun toteutumaan verrattuna.

 

 

 

Valmistelija: joukkoliikennelogistikko

 

Liikennejärjestelmäinsinöörin sijaisen päätösehdotus:

Seudullinen joukkoliikennejaosto päättää

 

-          pyytää Joensuun kaupunginhallituksen sekä Kontiolahden ja Liperin kuntien kannanotot vuoden 2027 seudullisen joukkoliikenteen talousarvioehdotuksesta viimeistään 25.9.2026,

 

-          samalla hyväksyä osaltaan Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin esittämän henkilökuljetusten yhteistyösopimukseen liittyvän rahoitussuunnitelman ajokaudelle 2026–2027.

 

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.