RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Pohjois-Karjalan työllisyysalueen lautakunta
Pöytäkirja 08.10.2026/Pykälä 43
Ajankohtaiskatsaus Pohjois-Karjalan työllisyysalueen toimintaan
PKTALK 08.10.2026 § 43
1637/00.01.02.06/2025
Ajankohtaiskatsauksessa esitellään Toimivat välityömarkkinat Pohjois-Karjalaan (TOIMI) -hankkeen tavoitteita, toimintamallia sekä hankkeen etenemistä. TOIMI on ESR+-rahoitteinen kehittämishanke, jossa ovat mukana kaikki Pohjois-Karjalan 13 kuntaa. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa maakunnan kuntien välityömarkkinoita sekä edistää työttömien työnhakijoiden siirtymistä työhön, koulutukseen, yrittäjyyteen tai muihin työllistymistä edistäviin ratkaisuihin. Hankkeen toiminta-aika on 1.3.2026 - 30.9.2029 ja kokonaisrahoitus 8,6 milj. euroa.
Hankkeen kohderyhmiä ovat pitkäaikaistyöttömät, nuoret, täsmätyökykyiset sekä maahanmuuttajat. Asiakkaat ohjautuvat hankkeen palveluihin Pohjois-Karjalan työllisyysalueen kautta asiakasvastaavan tekemän palvelutarvearvion perusteella.
TOIMI-hankkeessa kehitetään kuntien valmennusympäristöjä, tuettua yrittäjyyttä sekä työnantajayhteistyötä. Hankkeessa työskentelevät työvalmentajat, ura-agentit ja yritysagentit tukevat asiakkaita yksilöllisesti kohti työelämää ja koulutusta. Lisäksi hankkeessa rakennetaan työnantajaverkostoa, jonka tavoitteena on lisätä kohderyhmien työllistymismahdollisuuksia avoimille työmarkkinoille.
Hankkeen tavoitteena on vähentää passiivista työttömyyttä, vahvistaa työmarkkinoille siirtymiä sekä tukea työssäoloehdon kertymistä. Samalla pyritään pienentämään työttömyydestä kunnille aiheutuvia kustannuksia ja luomaan pysyviä toimintamalleja osaksi Pohjois-Karjalan työllisyyden ekosysteemiä.
Toimi-hankkeen hankepäällikkö Leena Virratvuori kertoo lautakunnalle kokouksessa Toimi-hankkeesta.
Valmistelija: työllisyysaluejohtaja
Työllisyysaluejohtajan päätösehdotus:
Pohjois-Karjalan työllisyysalueen lautakunta päättää
merkitä tiedoksi ajankohtaiskatsauksen Pohjois-Karjalan työllisyysalueen toiminnasta.
Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Toimi-hankkeen hankepäällikkö Leena Virratvuori oli kokouksessa asiantuntijana asian käsittelyn aikana.