RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Pohjois-Karjalan työllisyysalueen lautakunta
Pöytäkirja 08.10.2026/Pykälä 45
Pohjois-Karjalan työllisyysalueen talousarvion 2027 hyväksyminen kuntien lausuntokierrokselle
PKTALK 08.10.2026 § 45
977/02.02.00.00/2026
Pohjois-Karjalan työllisyysalueen järjestämisvastuusopimuksen mukaisesti työllisyysalueen talousarvio laaditaan vastuukunnan talousarvion vuosikellon mukaisesti ja se toimitetaan työllisyysalueen kunnille lausuttavaksi. Talousarvion hyväksyy vastuukunnan valtuusto työllisyysalueen lautakunnan ja vastuukunnan hallituksen esityksestä.
Työllisyysalueen talousarvio muodostuu kunnille työvoimapalvelujen siirrosta johtuvasta valtionosuudesta. Työvoimapalvelujen osuus on irroitettu kunnan valtionosuuden kokonaisuudesta laskennallisesti. Vuoden 2027 laskennallinen valtionosuus on 19,68 milj. euroa. Valtionosuuden lisäksi esitetään, että talousarvioon 2027 lisätään kuntien TNO-hankkeesta vuonna 2026 maksama omavastuuosuus 175 000 euroa. Talousarvion suuruus on siten yhteensä 19 861 088 euroa. Valtionosuuden vähenemisen takia työllisyysalueen talousarvio on 861 912 euroa pienempi kuin vuonna 2026.
Työllisyysalueen kuntien maksuosuudet ovat budjetoitu kunnalle kohdentuvan laskennallisen valtionosuuden mukaisesti. Kuntien maksuosuudet jakautuvat valtionosuuskriteerien mukaisiin ja aiheuttamisperusteisiin kustannuksiin.
Valtionosuuskriteerien mukaisia kustannuksia ovat muun muassa henkilöstökulut ja yleiset toimintakulut. Aiheuttamisperusteisia kustannuksia ovat asiakaskohtaisesti eriteltävät kulut, kuten palkkatuki, starttiraha, ostopalvelut sekä harkinnanvaraiset kulukorvaukset.
Työllisyysalueen kustannukset koostuvat pääasiassa henkilöstömenoista sekä asiakaskohtaisista palveluista ja etuuksista. Henkilöstömenot ovat kokonaisuudessaan n. 9,5 milj. euroa. Henkilöstömenot toteutuvat edellistä vuotta suurempina KVTES:n mukaisten palkankorotusten sekä palvelusuunnitelmassa esitettyjen resurssilisäysten vuoksi. Palkkatukeen, yli 55-vuotiaiden työllistämistukeen, työllistämislisään sekä starttirahaan kohdennetaan yht. 4 milj. euroa. Ostopalveluista merkittävimpiä ovat kotouttamiskoulutukset ja työvoimakoulutukset, joihin varataan määrärahaa 4 milj. euroa. Työvoimakoulutukset toteutetaan osittain työllisyysalueen talousarviosta erillisellä valtionosuudella.
Valmistelija: työllisyysaluejohtaja
Työllisyysaluejohtajan päätösehdotus:
Pohjois-Karjalan työllisyysalueen lautakunta päättää
hyväksyä omalta osaltaan liitteiden mukaisesti työllisyysalueen talousarvioesityksen sekä kuntien maksuosuudet ja lähettää ne lausuttavaksi pohjois-Karjalan työllisyysalueen kuntiin.
Kuntien tulee lausua talousarvioesityksestä ja kuntien maksuosuuksista 10.11.2027 mennessä. Lausunnot tulee toimittaa Joensuun kaupungin kirjaamoon kirjaamo@joensuu.fi.
Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.