Dynasty tietopalvelu
Joensuun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.10.2026/Pykälä 327


Kokousasian teksti

 

 

Kaupunginvaltuuston 28.9.2026 kokouksen päätösten täytäntöönpano

 

KH 05.10.2026 § 327  

372/00.02.01.00/2020  

 

Kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kaupunginhallitus päättää

 

todeta, että kaupunginvaltuuston päätökset ovat syntyneet lainmukaisessa järjestyksessä, ja että ne ovat täytäntöönpanokelpoisia.

 

Samalla kaupunginhallitus päättää panna ne täytäntöön ja tehdä sitä varten seuraavat toimenpiteet ja ilmoitukset:

 

§ 81 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

§ 82 Pöytäkirjantarkastajien valinta

 

81-82 §:t eivät aiheuta toimenpiteitä

 

§ 83 Ero kiinteistötoimitusten uskotun miehen tehtävästä

 

83 § Ilmoitetaan hallintopalveluihin, asianosaiselle ja Joensuun maanmittaustoimiston

palvelupisteelle sekä merkitään luottamushenkilöluetteloon.

 

§ 84 Reijolan uusi päiväkoti - hankesuunnitelman ja kustannusarvion

hyväksyminen

 

84 § Ilmoitetaan Tilakeskukselle ja kaupunkiympäristön toimialalle

 

§ 85 Niittylahden uusi koulu ja päiväkoti – hankesuunnitelman ja

kustannusarvion hyväksyminen

 

85 § Ilmoitetaan Tilakeskukselle ja kaupunkiympäristön toimialalle

 

§ 86 Mäntyniementie 1 ja ympäristön asemakaavamuutoksen ja tonttijaon

hyväksyminen

 

86 § Päätöksestä ilmoitetaan kaupunkirakennelautakunnalle ja rakennus- ja ympäristölautakunnalle sekä lähetetään kaavan hyväksymistä koskeva päätös ja kaavakartta sekä -selostus mahdollisine lausuntoineen ja muistutuksineen viivytyksettä Itä-Suomen elinvoimakeskukselle. Lisäksi kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä ilmoitetaan kaupunkirakennepalvelujen kaavoituksen toimesta viivytyksettä niille viranomaisille, kunnan jäsenille ja muistutuksen tehneille, jotka ovat sitä pyytäneet kaavan ollessa nähtävillä.

Sen jälkeen, kun kaavan hyväksymispäätös on saavuttanut lainvoiman, päätöksestä kuulutetaan siten kuin kunnalliset ilmoitukset julkaistaan ja voimaan tullut kaava lähetetään Pohjois-Karjalan maakuntaliitolle. Itä-Suomen elinvoimakeskukselle lähetetään ilmoitus kaavan voimaantulosta.

 

§ 87 Vuoden 2026 talousarvion muutos

§ 88 Valtuutettu Kauko Salon ynnä muiden valtuustoaloite pienydinvoimalan

esiselvityksen aloittamisesta Joensuuhun

§ 89 Kokoomuksen Joensuun valtuustoryhmän ynnä muiden valtuustoaloite

lähihankintalinjauksen muodostamisesta hankintatoimen tueksi

§ 90 Valtuutettu Maija Kuivalaisen ym. valtuustoaloite nuorten ja

pitkäaikaistyöttömien työllistämistoimien koonnista ja työllisyysaiheisen

työpajan järjestämisestä valtuutetuille

 

87 – 90 §:t eivät aiheuta toimenpiteitä

 

§ 91 Valtuutettu Asseri Kinnusen ynnä muiden valtuustoaloite Autoilun

edellytykset kaupunki- ja liikennesuunnittelun keskiöön

 

91 § Lähetetään kaupunkirakennepalveluihin valmisteltavaksi.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.