RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 28.09.2026/Pykälä 83
Ero kiinteistötoimitusten uskotun miehen tehtävästä
KH 21.09.2026 § 308
Eetu Hämäläinen on toimittanut kaupungille eropyynnön kiinteistötoimitusten uskotun miehen tehtävästä paikkakunnalta poismuuton vuoksi.
Kiinteistönmuodostamislain (1995/554) 6 §:n mukaan kunnanvaltuuston tulee valita
kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi vähintään 6 henkilöä valtuuston toimikautta
vastaavaksi ajaksi. Kyseisen lainkohdan mukaan uskotun miehen tulee olla perehtynyt
kiinteistöasioihin ja lisäksi tuntea paikallisia oloja. Vaalikelpoisuudesta uskotun miehen
toimeen on lisäksi voimassa, mitä käräjäoikeudenlautamiehistä säädetään.
Valintaprosessissa tulee kiinnittää erityishuomiota ikään, sillä käräjäoikeuden
lautamiehistä annetun lain mukaan uskotuksi mieheksi ei tule valita henkilöä, joka on
valintahetkellä alle 25 vuotta tai täyttänyt 65 vuotta.
Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 09.06.2025 § 78 valinnut seuraavat kiinteistötoimitusten uskotut miehet:
Hämäläinen Eetu
Vartiainen Sonja
Väänänen Miika
Kuivalainen Tuija
Martikkala Vesa
Liimatainen Mikko
Valmistelija: hallintojohtaja
Kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää
todeta Eetu Hämäläisen kiinteistötoimitusten uskotun miehen tehtävän päättyneeksi ja
valita Hämäläisen tilalle uuden kiinteistötoimitusten uskotun miehen.
Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.
KV 28.09.2026 § 83
1510/00.00.01.00.12/2026
Ehdotus:
Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää
todeta Eetu Hämäläisen kiinteistötoimitusten uskotun miehen tehtävän päättyneeksi ja
valita Hämäläisen tilalle uuden kiinteistötoimitusten uskotun miehen.
Keskustelu:
Asiassa käytiin keskustelu, jossa yksi valtuutettu käytti puheenvuoron.
Valtuutettu Emilia Kangaskolkka esitti Eetu Hämäläisen tilalle kiinteistötoimitusten uskotuksi mieheksi Jari Kontkasta.
Muita esityksiä ei tehty.
Päätös:
Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti todeta Eetu Hämäläisen kiinteistötoimitusten uskotun miehen tehtävän päättyneeksi.
Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti valita uudeksi kiinteistötoimitusten uskotuksi mieheksi Jari Kontkasen.