RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvatus- ja koulutuslautakunta
Esityslista 20.10.2026/Asianro 72
Nuorisopalkinto 2026
KAKOLK 20.10.2026
1695/00.04.03.02/2026
Nuorisotyöhön liittyvän Nuorisopalkinto on jaettu vuosittain aina vuodesta 1991 lähtien.
Palkinto on osa nuorisopalveluiden avustuskokonaisuutta ja sen perusteet määrätään avustusohjesäännössä. Avustusten jakaminen kuuluu kasvatus- ja koulutuslautakunnan tehtäviin hallintosäännön mukaan.
Nuorisopalkinto on suuruudeltaan 1.500,00 €.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta jakaa vuosittain nuorisopalkinnon, jonka
suuruuden ja jakoperusteet kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää.
Säännöt
1 §: Joensuun kaupungin nuorisopalkinto on perustettu jaettavaksi vuosittain
kaupungissa tapahtuvasta merkittävästä nuorisotoiminnasta tai nuorisotyön
eteen tehdystä työstä. Palkinto voidaan myöntää järjestölle, ryhmälle, yhteisölle
tai yksityiselle henkilölle.
2 §: Päätöksen palkinnonsaajasta tekee kasvatus- ja koulutuslautakunta.
3 §: Nuorisopalkintoon kuuluu vuosittain jaettava stipendi.
4 §: Nuorisopalkinto luovutetaan kasvatus- ja koulutuslautakunnan päättämässä
tilaisuudessa.
Liitteenä on vuosina 1991–2025 myönnetyt nuorisopalkinnot.
Valmistelija: koulutus- ja nuorisojohtaja
Sivistys- ja hyvinvointijohtajan päätösehdotus:
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää
myöntää nuorisopalkinnon vuonna 2026 kokouksessa käydyn keskustelun pohjalta ja julkaista tiedon palkinnon saajasta 27.11.2026.
Päätös: