Dynasty tietopalvelu
Juuan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 28


 

 

Tarkastuslautakunnan nimeäminen

 

Kunnanhallitus 19.05.2025 § 91 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Aki Jäppinen

 

Asian tausta Tarkastuslautakunnasta ja sen tehtävistä säädetään kuntalain (410/2015) 121 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan valtuusto asettaa tarkastuslauta-kunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä var-ten.

 

 Hallintosäännön 3 luvun 3 §:n mukaisesti tarkastuslautakunnassa on viisi jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja

 varapuheenjohtajan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

 

 Tilintarkastusta koskevilla vaalikelpoisuusrajoituksilla pyritään varmista-maan tilintarkastuksen riippumattomuus ja luotettavuus. Rajoitukset koske-vat tilintarkastajien lisäksi myös tarkastuslautakunnan jäseniä ja varajäse-niä, jotka luottamushenkilöinä vastaavat tilintarkastuksen järjestämisestä.

 

 Vaalikelpoisuuden rajoituksista tarkastuslautakuntaan säädetään kuntalain 75 §:ssä momentissa. Vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan ei ole:

 

  1. kunnanhallituksen jäsen;
  2. pormestari ja apulaispormestari;
  3. henkilö, joka on kunnanhallituksen jäsenen, kunnanjohtajan, pormestarin tai apulaispormestarin hallintolain (434/2003) 28 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettu läheinen;
  4. henkilö, joka on kunnan tai kunnan määräämisvallassa olevan yhteisöön tai säätiön palveluksessa;
  5. henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen.

 

 Kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta (23 §). Kun-nanjohtaja tai pormestari johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallin-toa, taloudenhoitoa sekä muuta toimintaa (24 §). Kunnan tilinpäätöksen al-lekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja tai pormestari (68 §). Kunnanhallituksen jäsenet, kunnanjohtaja tai heidän hallintolain 28.2-3 §:ssä tarkoitettu läheinen eivät ole vaalikelpoisia tarkastuslautakuntaan. Kunnanhallituksen varajäseniä ei mainita erikseen, koska toimielimen vara-jäsenistä on voimassa, mitä varsinaisista jäsenistä säädetään.

 

 Kunnan ja kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluk-sessa olevat henkilöt eivät ole vaalikelpoisia tarkastuslautakuntaan. Palve-lussuhteelta edellytetään kuitenkin pysyväisluonteisuutta: enintään kuuden kuukauden pituinen väliaikainen palvelussuhde ei aiheuta vaalikelpoisuuden puuttumista tai menettämistä (ks. 37 §).

 

 Kunnan tilintarkastus ulottuu konsernitilinpäätöksen kautta myös kunnan määräämisvallassa oleviin yhteisöihin ja säätiöihin. Kuntakonsernin palve-luksessa olevat henkilöt eivät ole vaalikelpoisia tarkastuslautakuntaan. Kunnan määräämisvalta yhteisössä ja säätiössä määräytyy samoin kuin muissakin vaalikelpoisuussäännöksissä.

 

 Tarkastuslautakuntaan ei voida valita henkilöä, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Säännös rajaa vaalikelpoisuutta tarkastuslautakuntaan siten kuin vaalikelpoisuudesta kunnanhallitukseen 73 §:ssä säädetään. Lain 73 §:n johtolauseen mukaan vaalikelpoisia kunnanhallitukseen eivät ole myöskään henkilöt, jotka eivät ole vaalikelpoisia valtuustoon.

 

 Tämän vuoksi vaalikelpoisuutta tarkastuslautakuntaan rajoittaa myös 72 §, jossa säädetään vaalikelpoisuudesta valtuustoon.

 

-        Kuntalain 72.1 §:n 1 kohdassa tarkoitetut valtion virkamiehet.

-        Kuntalain 72.1 §:n 4 kohdassa tarkoitetut kuntayhtymän palveluksessa olevat henkilöt.

-        Kuntalain 73.1 §:n 4 kohdassa tarkoitetut liikeyritysten johtohenkilöt.

-        Kuntalain 73.2 §:n tarkoitetut henkilöstön edunvalvonnasta vastaavat hen-kilöt

 

 Laissa miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta määrätään, että kunnalli-sissa toimielimissä, valtuustoa lukuun ottamatta, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta joh-du.

 

 Kuntalain 32 §:n mukaisesti toimielimen jäsenet valitaan valtuuston toimi-kaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta tai muu-toin toisin säädetä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että

1. Se määrää tarkastuslautakunnan toimikauden ja
2. Se valitsee tarkastuslautakuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan sekä kolme muuta jäsentä
3. Se valitsee jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

Kunnanvaltuusto 02.06.2025 § 28 Julkinen

154/00.00.01.00/2025  

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että

1. Se määrää tarkastuslautakunnan toimikauden ja 

2. Se valitsee tarkastuslautakuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan sekä kolme muuta jäsentä

3. Se valitsee jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen.

 

 

Päätös Kunnanvaltuusto määräsi tarkastuslautakunnan toimikaudeksi kaksi vuotta.

Kunnanvaltuusto valitsi tarkastuslautakunnan kahden vuoden toimikaudelle seuraavasti:

puheenjohtaja         Teemu Mustonen                 vj. Kukkamaaria Kokkonen

varapuheenjohtaja  Heidi Wilska                         vj. Juha Simonen

jäsen                       Tero Hiltunen                       vj. Anneli Porokka

jäsen                       Piia Seppälä                        vj. Päivi Kähkönen

jäsen                      Juha Saarelainen                 vj. Aimo Nykänen