RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.09.2025/Pykälä 142
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Rakennuskiinteistöjen ylläpito-ohjelman 2026-2030 valmistelu
Kunnanhallitus 08.09.2025 § 142 Julkinen
276/00.01.02.00/2025
Valmistelija Kunnanjohtaja Henri Tanskanen
Asian tausta Juuan kunnanvaltuuston päättämä Kiinteistöstrategia 2019-2028 ohjaa keskeisesti kunnan omistamien rakennusten ja kiinteistöjen hallinnointia, kehittämistä tai myyntiä. Asiakirjaa on noudatettu kunnanhallituksen ja viranhaltijoiden toimesta tuloksellisesti, mutta kaikilta osin nykyinen strategia ei vastaa nykyistä tilannekuvaa sekä tulevaisuuden rakennustarpeita.
Kunnanvaltuuston hyväksymä Kiinteistöstrategia on syytä päivittää. Kunnan strategiset painopisteet ovat muuttuneet ja näin ollen kunnan tulisi tarkastella kriittisestikin hallusaan olevaa rakennuskantaa.
Uuden kiinteistöstrategian laatiminen on henkilöstöpulan takia jäänyt aiemmin tekemättä. Tilanne henkilöstön osalta on kohentunut organisaatiomuutoksen ja uusien henkilöjen aloituksen myötä. Kunnan viranhaltijoilla on riittävät resurssit valmistella asiaa ilman merkittäviä ostopalveluja.
Selvää on, että osana talouden tasapainottamista kunnan tulisi pienentää kiinteistöistä tulevia riskejä. Asiassa tulee erityisestä huomioida se, että Pohjois-Karjalan hyvinvointialue on ilmoittanut vuokraavansa tulevina vuosina n. 4000 neliömetriä vähemmän tilaa. Vuokratulojen menetyksiä on arvioitu tulevan vähintään 600 000 euroa vuosittain. Tilannetta tulisi tasoittaa leikkaamalla rakennuskohtaisia kuluja jo tulevina vuosina.
Tässä kohtaa olisi perusteltua, että uusi kiinteistöstrategia (tai muulla nimellä kulkeva vastaava strateginen asiakirja) vahvistetaan viimeistään keväällä 2026. Nimenä sana "kiinteistö" on puhekielinen ja tästä olisi syytä luopua virallisissa asiakirjoissa. Lainsäädännön näkökulmasta kiinteistöillä tarkoitetaan tiloja ja tontteja. Valmistelussa asiakirjan nimenä on kulkenut rakennussuunnitelma ja joka laaditaan aiempaa lyhyemmälle strategiakaudelle.
Viranhaltijatyön tueksi on syytä nimittää luottamushenkilöitä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Esitän kunnanhallitukselle, että se edelleen esittää kunnanvaltuustolle seuraavaa:
1. Kunnanvaltuusto katsoo saaneensa tiedoksi kuntarakennepalvelujen johtajan katsauksen kunnan omistamista rakennuksista.
2. Kunnanvaltuusto nimeää poliittisen valmisteluryhmän rakennuskiinteistöjen ylläpito-ohjelman valmistelua koskevan strategiatyön tueksi.
3. Hallitus esittää valtuustolle, että valmisteluryhmässä olisi kolmesta viiteen valtuutettua.
Perustelut Edellä esitetyt.
Päätös Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |