RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 15.09.2025/Pykälä 46
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Eropyyntö Juuan kunnan luottamustehtävistä, Hyttinen Juho
Kunnanhallitus 08.09.2025 § 141
Valmistelija Hallintojohtaja Aki Jäppinen
Asian tausta Juho Hyttinen on pyytänyt eroa Juuan kunnan luottamustoimistaan 1.9.2025 lukien paikkakunnalta poismuuton vuoksi.
Juho Hyttisen on Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen 1. varavaltuutettu sekä hyvinvointilautakunnan varajäsen.
Kuntalain 71 § mukaisesti henkilö on vaalikelpoinen kotikuntansa luottamustoimeen. Kuntalain 78 § mukaisesti, jos luottamushenkilö menettää vaalikelpoisuutensa, hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi. Valtuutetun osalta tämän päätöksen tekee valtuusto.
Juuan kunnan hallintosäännön 3 luvun 4 § mukaisesti kunnanvaltuusto valitsee hyvinvointilautakunnan jäsenet ja varajäsenet.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus 1. Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto toteaa Juho Hyttisen luottamustoimet Suomen Sosiaalidemokraattisen Puolueen 1. varavaltuutettuna ja hyvinvointivointilautakunnan varajäsenenä päättyneiksi vaalikelpoisuuden menettämisen myötä.
2. Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto valitsee hyvinvointilautakunnan jäsenelle Reetta Nenoselle uuden henkilökohtaisen varajäsenen jäljellä olevalle toimikaudelle.
Päätös Hyväksyttiin.
Kunnanvaltuusto 15.09.2025 § 46 Julkinen
271/00.00.01.00/2025
Päätösehdotus 1. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto toteaa Juho Hyttisen luottamustoimet Suomen Sosiaalidemokraattisen Puolueen 1. varavaltuutettuna ja hyvinvointivointilautakunnan varajäsenenä päättyneiksi vaalikelpoisuuden menettämisen myötä.
2. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto valitsee hyvinvointilautakunnan jäsenelle Reetta Nenoselle uuden henkilökohtaisen varajäsenen jäljellä olevalle toimikaudelle.
Päätös Kunnanvaltuusto totesi Juho Hyttisen Juuan kunnan luottamustoimet päättyneiksi.
Kunnanvaltuusto valitsi hyvinvointilautakunnan jäsenen Reetta Nenosen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Seppo Lempisen jäljellä olevalle toimikaudelle
| Edellinen asia | Seuraava asia |