RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.11.2025/Pykälä 180
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kunnanvaltuuston päätösten täytäntöönpano
Kunnanhallitus 03.11.2025 § 180
Valmistelija hallintojohtaja
Kunnanvaltuuston kokouksessa 27.10.2025 oli käsittelyssä seuraavat asiat:
§ 51 Kokouksen järjestäytyminen
§ 52 Ahmovaaran asemakaava, hyväksyminen
§ 53 Takauksen myöntäminen Juuan Kaukolämpö Oy:lle
§ 54 Talousarviomuutosesitys vuoden 2025 talousarvioon (Käyttövesiputken saneeraus)
§ 55 Talousarviomuutosesitys vuoden 2025 talousarvioon (Auton hankinta vesihuoltolaitokselle )
§ 56 Kunnan tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2026
§ 57 Kunnan kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2026
§ 58 Nunnanlahden vesiosuuskunnan yhdistämishanke Juuan kunnan vesihuoltolaitokseen
§ 59 Tarkastuslautakunnan huomiot vuoden 2024 arviointikertomuksessa
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa valtuuston 27.10.2025 kokouksen päätösten syntyneen laillisessa järjestyksessä ja kuuluvan valtuuston toimivaltaan sekä päättää panna kunnanvaltuuston päätökset täytäntöön ottaen huomioon päätösten muutoksenhakua koskevat ohjeet.
Päätös Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |