RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 18.04.2024/Pykälä 10
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Europarlamenttivaalin 2024 vaalikuulutus
159/00.00.00.02/2023
Keskusvaalilautakunta 18.04.2024 § 10
Keskusvaalilautakunnan on hyvissä ajoin ennen ennakkoäänestyksen alkamista tiedotettava, sillä tavoin kuin kunnan ilmoitukset kuntalain 108 §:n mukaan saatetaan tiedoksi, seuraavat asiat:
Vaalin vaalipäivä sekä äänestysalueiden äänestyspaikkojen nimet, käynti-osoitteet ja äänestysaika, ja ennakkoäänestysajanjaksot sekä kunnan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen nimet, käyntiosoitteet, aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat.
Kaupunginhallitus on päättänyt äänestyspaikoista ja -ajoista 27.3.2024.
Lisäksi keskusvaalilautakunta voi harkintansa mukaan kuuluttaa kotiäänes-tyksen järjestämisestä ja siihen ilmoittautumisesta.
Valmistelija ja esittelijä: Keskusvaalilautakunnan sihteeri Tuula Miinin,
puh. 040 105 1008, tuula.miinin@kitee.fi.
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta hyväksyy vaalikuulutuksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |