Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 07.06.2024/Pykälä 17


 

 

Varajäsenen määrääminen Keskustan valtuustoryhmään

 

159/00.00.00.02/2023

 

Keskusvaalilautakunta 07.06.2024 § 17  

 

Kuntalain 17 §:n mukaan:

"Valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei ole varavaltuutettua.

 

Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

 

Jos valtuustoa ei saada päätösvaltaiseksi valtuutettujen ja varavaltuutettujen esteellisyyden vuoksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on vaalilain 93 §:n 2 momenttia noudattaen valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä tämän pykälän 1 momentin mukaisesti uusia varavaltuutettuja. Näin määrätyt varavaltuutetut osallistuvat valtuuston kokoukseen niissä asioissa, joissa valtuutetut ja varavaltuutetut ovat esteellisiä."

 

Merja Immosen ja Pertti Vaittisen erottua luottamustoimista kaupunginvaltuuston varajäsenten määrä jäi vajaaksi.

 

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mervi Holopainen on pyytänyt 21.5.2024 keskusvaalilautakuntaa määräämään uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 § mukaisesti.

 

Jos kaikkia varavaltuutetun toimia ei saada täytetyiksi, varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi. Kuntavaalin KT23-lomakkeelta voidaan todeta, että viimeinen mahdollinen Keskustan 13. varajäsenehdokas ei enää ole kiteeläinen. Näin ollen Kiteen kaupunginvaltuustossa Keskustan ryhmän varsinaisia jäseniä on 13 ja varajäseniä on 11.

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta toteaa vaalilain 93 §:n mukaan, että koska Keskustan varajäsenistössä ei ole kuntavaalin 2021 tuloksessa 13 varajäsentä esitettävissä, kaupunginvaltuuston Keskustan valtuustoryhmän varajäsenten määrä jää vajaaksi (11).

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.