RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.12.2024/Pykälä 337
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kiteen rakennusjärjestyksen uusiminen, luonnosvaihe
Ympäristölautakunta 20.11.2024 § 74
Rakennusjärjestys
Kiteen voimassa oleva rakennusjärjestys on hyväksytty 3.2.2014 Kiteen kaupunginvaltuustossa.
Rakennusjärjestys on merkittävä maankäyttöä ja rakentamista ohjaava kunnallinen säädös. Rakennusjärjestyksessä annetaan mm. paikallisista olosuhteista johtuvat suunnitelmallisen ja sopivan rakentamisen, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamisen sekä hyvän elinympäristön toteutumisen ja säilyttämisen kannalta tarpeelliset määräykset, joilla osaltaan ohjataan maankäyttöä ja rakentamista Kiteen kaupungin alueella.
Lainsäädäntö ja muutokset
Voimassa oleva rakennusjärjestys on uusittava lainsäädännön muuttumisen takia. Voimassa oleva maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) muuttuu alueidenkäyttölaiksi (752/2023) ja uusi rakentamislaki (751/2023) astuu voimaan 1.1.2025.
Luonnos
Kiteen kaupunginhallitus päätti aloittaa rakennusjärjestyksen uusimisen ja asetti rakennusjärjestyksen uusimista koskevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville 5.2. - 26.2.2024 väliselle ajalle.
Rakennusjärjestyksen luonnosta on valmisteltu kesän aikana teknisen toimen sekä kaavoituksen ja maankäytön viranhaltijoiden kanssa yhteistyössä.
Oheismateriaali ja liitteet
Rakennusjärjestyksen luonnos on asian oheismateriaalina.
Valmistelija: vs. rakennustarkastaja Jani Hämäläinen, puh. 040?105 1217, jani.hamalainen@kitee.fi
ja lupasihteeri Johanna Päivinen, puh. 040 105 1227, johanna.paivinen@kitee.fi
Esittelijä: vs. rakennustarkastaja Jani Hämäläinen, puh. 040?105 1217, jani.hamalainen@kitee.fi
Päätösehdotus Ympäristölautakunta hyväksyy esitetyn rakennusjärjestysluonnoksen. Ympäristölautakunta esittää Kiteen kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus hyväksyy liitteen mukaisen rakennusjärjestysluonnoksen ja asettaa luonnoksen julkisesti nähtäville 21 vuorokauden ajaksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkintä: Lupasihteeri Johanna Päivinen oli läsnä asiantuntijana pykälän käsittelyn aikana, muttei osallistunut päätöksentekoon.
25/10.03.00.00/2024
Kaupunginhallitus 09.12.2024 § 337
Rakennusjärjestyksen nähtäville asettaminen
Ympäristölautakunta on 20.11.2024 § 74 hyväksynyt rakennusjärjestysluonnoksen ja päättänyt esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus hyväksyy liitteen mukaisen rakennusjärjestysluonnoksen sekä asettaa luonnoksen julkisesti nähtäville 21 vuorokauden ajaksi.
Rakennusjärjestysluonnoksen nähtävilläoloaika sijoittuu joulun lomakauteen, joten nähtävillä oloa on näin ollen tarkoituksenmukaista kuitenkin pidentää. Luonnosvaiheen pidemmällä nähtävilläololla voidaan varmistaa osallisille riittävä aika mielipiteen antamiseen.
Päätöksentekomenettely ja osallistuminen
Luonnos
Rakennusjärjestyksestä laadittu luonnos on valmisteltu rakennusvalvonnan johdolla kaupungin henkilöstön kanssa yhteistyössä. Ympäristölautakunta on kokouksessaan 20.11.2024 käsitellyt luonnoksen nähtäville asettamista ja Kiteen kaupunginhallitus päättää luonnoksen nähtäville asettamisesta ja lausuntojen pyytämisestä.
Ehdotus
Rakennusjärjestysluonnos valmistellaan rakennusjärjestysehdotukseksi ottaen huomioon saadut mielipiteet ja lausunnot. Ehdotus uudeksi rakennusjärjestykseksi käsitellään ympäristölautakunnassa ja kaupunginhallituksessa. Kiteen kaupunginhallitus päättää ehdotuksen nähtäville asettamisesta ja lausuntojen pyytämisestä.
Rakennusjärjestyksen hyväksyminen ja voimaantulo
Ympäristölautakunta käsittelee rakennusjärjestyksen ehdotuksesta saadut muistutukset ja lausunnot sekä niihin laaditut vastineet. Tarvittaessa rakennusjärjestysehdotukseen tehdään tarkennuksia. Ympäristölautakunta esittää rakennusjärjestysehdotuksen vastineiden sekä rakennusjärjestyksen hyväksymistä kaupunginhallitukselle.
Mikäli ehdotukseen tehdään oleellisia muutoksia, on se asetettava uudelleen nähtäville MRA 32 §:n mukaisesti. Kiteen kaupunginhallitus esittää maankäyttö- ja rakennuslain 15 §:n mukaan rakennusjärjestyksen hyväksymistä Kiteen kaupunginvaltuustolle. Hyväksymispäätöksestä ilmoitetaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle sekä niille viranomaisille tai muille osallisille ja muistutuksen tehneille, jotka ovat sitä pyytäneet rakennusjärjestysehdotuksen ollessa nähtävillä.
Voimaantullut rakennusjärjestys lähetetään maanmittauslaitokselle, maakunnan liitolle, naapurikunnille sekä tarpeen mukaan muille viranomaisille. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle lähetetään ilmoitus rakennusjärjestyksen voimaantulosta.
Rakennusjärjestyksen luonnos on esityslistan liitteenä.
Valmistelija: hallintopäällikkö Tuula Korpi, puh. 040 105 1012, tuula.korpi@kitee.fi, vs. rakennustarkastaja Jani Hämäläinen, puh. 040?105 1217, jani.hamalainen@kitee.fi ja lupasihteeri Johanna Päivinen, puh. 040 105 1227, johanna.paivinen@kitee.fi
Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001,
pekka.hirvonen@kitee.fi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää asettaa rakennusjärjestysluonnoksen julkisesti nähtäville 18.12.2024 - 17.1.2025 väliselle ajalle sekä pyytää luonnokseen osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaiset lausunnot.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |