Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 18.12.2024/Pykälä 92



 

 

Rakennusvalvontaviranomaisen toimivallan delegointi

 

30/11.00.01/2020

 

Ympäristölautakunta 18.12.2024 § 92  

 

  

 

Kiteen ympäristölautakunta toimii rakentamislain (751/2023) 99 §:n mukaisena kunnan rakennusvalvontaviranomaisena Kiteen kaupungin valtuuston 28.9.2023 § 31 hyväksymän hallintosäännön mukaisesti. 1.1.2025 voimaan astuvan rakentamislain 99 §:n mukaan rakennusvalvontaviranomainen voi siirtää toimivaltaansa viranhaltijalle, ellei laissa erikseen toisin säädetä. Voimassaolevan kuntalain 410/2015 91 §:n mukaan valtuusto voi hallintosäännössä siirtää toimivaltaansa kunnan muille toimielimille sekä luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Valtuusto voi hallintosäännössä antaa kunnan muulle 91 § 1 momentissa tarkoitetulle viranomaiselle oikeuden siirtää sille siirrettyä toimivaltaa edelleen.

 

Kiteen voimassa oleva hallintosääntö mukaan (4 luku, 1 § toimielimen yleinen ratkaisuvalta) toimielin päättää sille annetun ratkaisuvallan siirtämisestä alaisilleen viranhaltijoille. Toimivaltaa ei kuitenkaan voida siirtää viranhaltijalle asiassa, joka sisältää hallinnollisen pakon käyttämistä. Toimivallan siirtäminen mahdollistaa joustavan ja asiakaspalvelua tehostavan työskentelyn.

 

Kiteen voimassa olevaa hallintosääntöä ollaan päivittämässä keväällä 2025 ja tämän päivityksen yhteydessä myös rakennusvalvontaviranomaisen toimivallan delegointitaulukko tullaan päivittämään uudelleen vastaamaan hallintosääntöön tehtäviä muutoksia.

 

Edellä esitetyn perusteella rakennusvalvontaviranomaisen tehtävistä on tehty toimivallan siirtämistä käsittelevä asiakirja Rakennusvalvontaviranomaisen toimivallan delegointitaulukko 12.12.2024, jossa on esitetty toimivallan jakautuminen viranomaisen ja viranhaltijoiden kesken. Asiakirja on tämän pykälän liitteenä.

 

Asiakirjassa on käyty läpi rakentamislain sekä muiden erityislakien mukaisia rakennusvalvontaviranomaiselle kuuluvia tehtäviä. Taulukossa on erikseen todettu, että vaikka päätösvalta olisikin delegoitu viranhaltijalle, niin viranhaltija voi tarvittaessa tuoda asian myös lautakunnalle ratkaistavaksi.

 

Liitteenä oleva asiakirja toimivallan siirtämisestä korvaa aiemmin tehdyt delegoinnit 1.1.2025 alkaen.

 

Valmistelija: vs. rakennustarkastaja Jani Hämäläinen, puh. 040?105 1217, jani.hamalainen@kitee.fi

ja lupasihteeri Johanna Päivinen, puh. 040 105 1227, johanna.paivinen@kitee.fi

 

Esittelijä: vs. rakennustarkastaja Jani Hämäläinen, puh. 040?105 1217, jani.hamalainen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää siirtää rakennusvalvontaviranomaiselle osoitettua toimivaltaa liitteenä olevan asiakirjan mukaisesti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.