RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 20.02.2025/Pykälä 18
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kiteen kaupungin metsäsuunnitelman hyväksyminen vuosille 2024-2033
70/10.03.01.16/2025
Tekninen lautakunta 20.02.2025 § 18
Metsäpalvelu Turunen Oy on laatinut Kiteen kaupungin talous- ja taajama/puistometsien käyttöä ohjaavan metsäsuunnitelman vuosille 2024-2033. Metsäsuunnitelma perustuu sulan maan aikana vuosina 2023 ja 2024 tehtyihin maastotöihin, joiden yhteydessä kaupungin metsäkiinteistöt on käyty kattavasti läpi.
Metsäsuunnitelma on metsänomistajan lähtökohdista laadittu metsäomaisuuden kuviotasoinen hoito- ja käyttösuunnitelma (eli operatiivinen suunnitelma) kymmenen vuoden suunnittelujakson ajalle. Metsäsuunnitelma sisältää puustotiedot kuvioittain, hoitotyötarpeet ja niiden aikataulut, hakkuut ja niiden aikataulut, tiedot arvokkaista luontokohteista, kartat ja kuviokohtaiset tiedot metsästä sekä havainnolliset teemakartat ja yhteenvedot.
Metsäsuunnitelman mukaisia talousmetsiä on yhteensä 3 370,9 ha, josta metsämaata on 2 865,5 ha, kitumaata 122,1 ha, joutomaata 65,9 ha ja muuta maata 317,4 ha. Metsäkiinteistöjä on 167 kpl ja kuviomäärä on 2 486 kpl. Metsämaan suurimmat kehitysluokat ovat varttunut kasvatusmetsikkö (03) 1305,3 ha (45,6 %), nuori kasvatusmetsikkö (02) 500,6 ha (17,5 %) ja uudistuskypsä metsikkö (04) 436,4 ha (15,2 %). Metsämaan puuston keski-ikä on 45 vuotta, puuston kokonaistilavuus 438 243 m3 ja keskitilavuus 155 m3/ha. Metsätalousmaan puuston keski-ikä on 46 vuotta, puuston kokonaistilavuus 442 089 m3 ja keskitilavuus 147 m3/ha. Tukkipuun osuus nykypuuston kokonaistilavuudesta on 40 %. Puuston kasvu nykytilanteessa on 18 737 m3/v.
Metsäsuunnitelman mukaisia taajama-/puistometsiä on yhteensä 303,3 ha, josta metsämaata on 128,7 ha, kitumaata 0 ha, joutomaata 8,6 ha ja muuta maata 166 ha. Metsäkiinteistöjä on 272 kpl ja kuviomäärä on 476 kpl. Metsämaan suurimmat kehitysluokat ovat uudistuskypsä metsikkö (04) 64,75 ha (50,3 %), varttunut kasvatusmetsikkö (03) 46,88 ha (36,4 %) ja nuori kasvatusmetsikkö (02) 6,81 ha (5,3 %). Metsämaan puuston keski-ikä on 60 vuotta, puuston kokonaistilavuus 25 208 m3 ja keskitilavuus 197 m3/ha. Metsätalousmaan puuston keski-ikä on 56 vuotta, puuston kokonaistilavuus 25 208 m3 ja keskitilavuus 185 m3/ha. Tukkipuun osuus nykypuuston kokonaistilavuudesta on 50 %. Puuston kasvu nykytilanteessa on 724 m3/v. Taajama-/puistometsiä hoidetaan erillisten, aluekohtaisten hoitosuunnitelmien mukaisesti.
Metsäsuunnitelmaa täydennetään alkuvuonna 2025 laadittavalla metsästrategialla, jossa tarkastellaan Kiteen kaupungin metsien kehitystä ja käytön toimintamallia pitkällä aikavälillä (> 10-50 vuotta). Metsästrategian keskiössä on kaupungin koko metsäomaisuus ja kokonaiskestävän metsänhoidon osa-alueet (taloudellinen, ekologinen ja sosiaalinen sekä kulttuurinen kestävyys). Metsäsuunnitelmaa päivitetään tarvittaessa metsästrategiassa päätettyjen linjausten mukaisesti.
Metsäsuunnitelmaa ylläpidetään Forest KIT-metsätietojärjestelmässä, jolloin suunnitelmatietojen ajantasaisuus sekä helppo saatavuus pystytään varmistamaan. Metsäsuunnitelmaa toteutetaan joustavasti kaupungin strategialinjausten ja vuosittain talousarvoissa päätettyjen hakkuu- ym. tavoitteiden mukaisesti.
Tekniselle lautakunnalla on toimitettu oheismateriaalina tiivistelmä metsäsuunnitelmasta.
Valmistelijat:
tekninen johtaja Kari Siponen, puh. 040 105 1201, kari.siponen@kitee.fi
kaupunginpuutarhuri Susanna Havurinne, puh. 040 105 1219,
susanna.havurinne@kitee.fi
Esittelijä: tekninen johtaja Kari Siponen, puh. 040 105 1201,
kari.siponen@kitee.fi
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Kiteen kaupungin metsäsuunnitelman vuosille 2024-2033.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |