Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 18.03.2025/Pykälä 25


 

 

Tutkimuslupahakemus varhaiskasvatuksen palvelumuotoja tarkastelevaan tutkimukseen

 

114/12.00.02.01/2025

 

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.03.2025 § 25  

 

  

 

Sivistyskeskukseen on saapunut hakemus varhaiskasvatuksen palvelumuotoja tarkastelevan kyselytutkimuksen toteuttamisesta kevään ja kesän 2025 aikana.

 

Tutkimuksen nimi on: Varhaiskasvatuksen palvelumuodoille paikallisesti tuotetut merkitykset. Tutkimus on osa laajempaa perhepäivähoidon merkityksiä, hoivan ilmentymistä ja varhaiskasvatuksen kohtaamisen tiloja käsittelevää hakijan väitöstutkimusta Turun yliopistossa. Varhaiskasvatuksen palvelumuodoille paikallisesti tuotetut merkitykset -tutkimus on väitöstutkimuksen ensimmäinen osatutkimus.

 

Tutkimuskysymykset ovat:

1) Millaisia merkityksiä varhaiskasvatuksen järjestämiselle ja varhaiskasvatuksen palvelumuodoille kunnissa annetaan?

2) Millä tavalla perhepäivähoidolle ja päiväkotimuotoiselle varhaiskasvatukselle annetut merkitykset eroavat toisistaan?

 

Tutkimuksessa selvitetään kuntien opetus- ja kasvatustoimen johtavien viranhaltijoiden sekä varhaiskasvatuksen toimialasta vastaavien luottamushenkilöiden näkemyksiä varhaiskasvatuksen erilaisista palvelumuodoista.

 

Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa perhepäivähoitoon ja päiväkotimuotoiseen varhaiskasvatukseen liittyvistä merkityksenannoista sekä näkökulmista, jotka vaikuttavat kuntatasolla varhaiskasvatuksen järjestämiseen ja palvelumuotojen asemaan kunnissa. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan maakuntien välistä alueellista vaihtelua varhaiskasvatuspalveluihin liittyvissä merkityksenannoissa

 

Kyselylomakkeeseen vastataan anonyymisti, eikä vastaajaa tai yksittäistä kuntaa ole mahdollista tunnistaa kyselylomakkeen vastausten perusteella. Tutkimusaineiston käsittelyssä noudatetaan henkilötietolain ja julkisuuslain säännöksiä.

 

Tutkimuksen tulokset julkaistaan kansainvälistä ja/tai kotimaista asiantuntija-arviota käyttävissä tieteellisissä julkaisusarjoissa sekä tieteellisissä kokouksissa. Tulokset raportoidaan lisäksi väitöstutkimuksen yhteenvedossa ja niitä voidaan hyödyntää myös muissa julkaisuissa.

 

Esityslistan oheismateriaalina tutkimuslupahakemus.

Tutkimusluvan hakija: Pirita Hihnala, Turun yliopisto.

 

Valmistelija ja esittelijä: sivistysjohtaja Matias Valoaho, puh. 040 105 1137, matias.valoaho@kitee.fi

 

Päätösehdotus Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta myöntää tutkimusluvan varhaiskasvatuksen palvelumuotoja tarkastelevan tutkimuksen toteuttamiselle.

Tutkimuksen valmistuttua lautakunnalle esitellään raportti kyselyn tuloksista.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.