RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 06.02.2025/Pykälä 3
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunta- ja aluevaalin 2025 vaalikuulutukset
238/00.00.00.03/2024
Keskusvaalilautakunta 06.02.2025 § 3
Vaalilain 34 §:n mukaan keskusvaalilautakunta määrää kokouksessaan, kenelle, minä päivinä ja kellonaikoina sekä missä sille tarkoitetut kuntavaalin ehdokashakemukset ja muut ehdokkaiden asettamista koskevat asiakirjat on annettava. Vastaanottajaksi voidaan määrätä esim. keskusvaalilautakunnan sihteeri tai puheenjohtaja. Ehdokashakemusten jättämisen oltava mahdollista myös välittömästi ennen säädetyn määräajan päättymishetkeä tiistaina 4.3.2025 klo 16.
Määräyksestä on laadittava kuulutus, joka on annettava tiedoksi puolueiden mahdollisesti ilmoittamille vaaliasiamiehille ja pantava nähtäväksi keskusvaalilautakunnan kokoushuoneistossa sekä julkaistava sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi.
Vaalilain 145 §:n mukaan keskusvaalilautakunnan on kuulutettava, montako valtuutettua kunnassa valitaan. Kuulutus on viipymättä julkaistava sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi ja pantava nähtäväksi keskusvaalilautakunnan kokoushuoneistossa. Kuulutus voidaan antaa vaalilain 34.2 §:n tarkoitetun kuulutuksen yhteydessä.
Keskusvaalilautakunnan on vaalilain 49.1. ja 67.3 §:ien mukaan hyvissä ajoin ennen ennakkoäänestyksen alkamista tiedotettava, sillä tavoin kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi, vaalipäivästä sekä äänestysalueiden äänestyspaikkojen nimistä ja osoitteista, samoin kuin äänestysajasta, ennakkoäänestysajanjaksosta ja äänestyspaikkoina toimivien postitoimipaikkojen nimet, osoitteet ja päivittäiset aukioloajat.
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 13.1.2025 päättänyt ennakkoäänestyksen ja vaalipäivän äänestyspaikoista ja äänestysajoista. Tiedot on tallennettu oikeusministeriön vaalitietojärjestelmän äänestyspaikkarekisteriin. Tiedot tulostetaan äänioikeutetuille toimitettaviin ilmoituskortteihin.
Vaalikuulutusluonnokset ovat liitteenä.
Valmistelija ja esittelijä: Keskusvaalilautakunnan sihteeri Tuula Miinin, puh. 040 105 1008, tuula.miinin@kitee.fi.
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta hyväksyy vaalikuulutukset.
Ehdokashakemuksia otetaan vastaan Kiteen kaupungintalolla ma 3.3.2025 ja ti 4.3.2025 klo 9 - 11 ja klo 12 - 16.
Ehdokasasiakirjat valmistellaan keskusvaalilautakunnan kokoukseen 10.3.2025 tarkistettavaksi.
Ehdokasasettelun ja ehdokasyhdistelmän vahvistaminen on keskusvaalilautakunnan kokouksessa 13.3.2025 viimeistään klo 16.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |