RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 06.02.2025/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Varajäsenen määrääminen Perussuomalaisten valtuustoryhmään
238/00.00.00.03/2024
Keskusvaalilautakunta 06.02.2025 § 6
Kuntalain 17 §:n mukaan:
"Valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei ole varavaltuutettua.
Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.
Jos valtuustoa ei saada päätösvaltaiseksi valtuutettujen ja varavaltuutettujen esteellisyyden vuoksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on vaalilain 93 §:n 2 momenttia noudattaen valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä tämän pykälän 1 momentin mukaisesti uusia varavaltuutettuja. Näin määrätyt varavaltuutetut osallistuvat valtuuston kokoukseen niissä asioissa, joissa valtuutetut ja varavaltuutetut ovat esteellisiä."
Edesmenneen Jaakko Uuksulaisen tilalle on valtuustoon noussut Jarkko Lampinen. Varajäsenten määrä on jäänyt vajaaksi.
Kuntavaalin 2021 tulosteen "KT23 Ehdokkaat vertausluvuittain" mukaan Perussuomalaisten 6. varajäsen on Arja Havukainen.
Valmistelija ja esittelijä: Keskusvaalilautakunnan sihteeri Tuula Miinin, puh. 040 105 1008, tuula.miinin@kitee.fi.
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta määrää Perussuomalaisten valtuustoryhmän 6. varajäseneksi Arja Havukaisen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |