Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.03.2025/Pykälä 75


 

 

Omistajaohjaus Kiteen Lämpö Oy:n toimitusjohtajan tehtävän täyttämiseen

 

135/00.00.01.02.04/2022

 

Kaupunginhallitus 17.03.2025 § 75  

 

  

Kiteen Lämpö Oy:n toimitusjohtaja Pekka K. Vatanen on irtisanoutunut tehtävästä yhtiön hallitukselle osoitetulla ja 17.2.2025 päivätyllä kirjeellä siten, että hänen työsuhteensa päättyy 31.5.2025.

 

Kiteen kaupungin 1.9.2024 voimaan tulleen konserniohjeen (KV 26.8.2024 § 54) 10. kohdan mukaan toimitusjohtajan valintaan ja palkkausperusteisiin yhteisön hallituksen tai toimitusjohtajan on hankittava kaupunginhallituksen kanta asiaan jo ennen päätöksentekoa.

 

Kiteen Lämpö Oy:n toimitusjohtaja on 3.3.2025 pyytänyt Kiteen kaupunginhallituksen kantaa toimitusjohtajan tehtävän täyttämiseen.

 

Esityslistan oheismateriaalina on Kiteen Lämpö Oy:n omistajaohjauspyyntö 3.3.2025 ja hallituksen 25.2.2025 kokouksen pöytäkirja.

 

Valmistelija: hallintopäällikkö Tuula Korpi, puh. 040 105 1012, tuula.korpi@kitee.fi

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001, pekka.hirvonen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedokseen Kiteen Lämpö Oy:n toimitusjohtajan irtisanoutumisen ja antaa omistajaohjauksen toimitusjohtajan tehtävän täyttämiseen ja palkkausperusteisiin.

 

Päätös Esittelijä teki kokouksessa muutetun päätösehdotuksen seuraavasti:
Kaupunginhallitus antoi omistajaohjauksen.

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkintä: Hallituksen jäsen Unto Väkeväinen (yhteisöjäävi; Kiteen Lämpö Oy:n hallituksen puheenjohtaja) ja kv:n 2. varapuheenjohtaja Marko Koskinen (yhteisöjäävi; Kiteen Lämpö Oy:n hallituksen jäsen) jääväsivät itsensä ja poistuivat kokouksesta pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.