Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.03.2025/Pykälä 76



 

 

Ohje alue- ja kuntavaalien 2025 käytännöistä Kiteen kaupungissa

 

238/00.00.00.03/2024

 

Kaupunginhallitus 17.03.2025 § 76  

  

Kiteen kaupunki kannustaa kuntalaisiaan aktiivisuuteen vaaleissa ja käyttämään äänioikeuttaan. Kaupunki ei itse julkishallinnollisena toimijana ja vaalien järjestelyvastuullisena osallistu vaalikampanjointiin. Kaupunki ei myöskään tue ehdokkaita eikä puolueita rahallisesti.

 

Tilat

 

Kaupunki ei anna eikä vuokraa kaupungin tiloja käyttöön puolueiden/valitsijayhdistysten tai ehdokkaiden vaalitilaisuuksia varten.

 

Poikkeuksena kaupungin tilojen käyttöön ovat Kiteen ja Kesälahden torit, joissa on mahdollista pitää vaalitilaisuuksia tai -tapahtumia. Kiteen torilta on mahdollista vuokrata toripaikka vaalitilaisuuksien ja -tapahtumien käyttöön teknisen keskuksen hinnaston 2025 mukaisesti. Kesälahden toripaikat ovat hinnaston mukaisesti maksuttomia, mutta tarvittaessa sähkön käytöstä peritään maksu.

 

Puolueet/valitsijayhdistykset/ehdokkaat eivät saa kaupungin tiloissa jakaa, asettaa jaettavaksi eivätkä kiinnittää ilmoitustauluille tai muutoinkaan tiloihin vaalimainoksia tai ilmoituksia vaalitilaisuuksista. Poliittisia mainoksia ei voi jakaa myöskään kaupungin kiinteistöjen pihoilla kiinteistöjen sisäänkäyntien välittömässä läheisyydessä.

 

Vaalikaranteeni on voimassa ajalla 2.-8.4.2025 ja 13.4.2025  17.3.-16.4.2025. Vaalikaranteenin aikana kaikenlainen vaalimainontaan ja ehdokasviestintään liittyvä toiminta on kielletty ennakkoäänestyspaikkojen ja varsinaisen vaalipaikan äänestyspaikkojen läheisyydessä.

 

Tilaisuudet

 

Kaupunki ei pyydä omiin tilaisuuksiinsa yksittäisiä ehdokkaana olevia henkilöitä tai puolueiden/valitsijayhdistysten edustajia puhujiksi, eivätkä mainosta nimeltä mainiten heidän puheenvuorojaan tai esityksiään. Poikkeuksen muodostavat sellaiset vaalipaneelit tai -tilaisuudet, jotka kaupunki (esim. koulut tai kirjasto) järjestävät ja joissa eri puolueiden tai valitsijayhdistysten edustajat ovat tasapuolisesti kutsuttuina. Paneeleissa on oltava jokin teema tai käsiteltävä aihe, eikä se saa olla vain puoluetilaisuus.

 

Mainonta ja viestintä

 

Vaaleista yleisesti sekä koulujen ja kaupungin järjestämistä vaalipaneeleista tai -tilaisuuksista voidaan viestiä yleisellä tasolla kaupungin kanavissa. Kuvat mahdollisista tapahtumista ovat aina koulujen opiskelijoiden tai kaupungin henkilökunnan kuvaamia ja tekstit tuotetaan paneelien tai tapahtumien järjestäjän ja kaupungin viestintäpalveluiden yhteistyönä. Ehdokkaiden tai heidän kampanjatiimiensä kuvaamia kuvia, videoita tai tuottamia tekstejä ei julkaista kaupungin viestintäkanavissa.

 

Ehdokkaana olevat tai ehdokkaita edustavat kaupungin työntekijät/viranhaltijat:

 

1. saavat esiintyä kaupungin viestintäkanavissa vain työtehtäviinsä liittyen

2. eivät saa käyttää kaupungin verkkosivuja, sähköposteja tai sometilejä vaalityöhön,

3. eivät saa käyttää työnantajan tiloja, työvälineitä tai tilaisuuksia vaalityössään,

4. eivät saa käyttää kaupungin logoja, henkilökortteja tai muita tunnuksia vaalityössään,

5. erottavat vaalikampanjoinnin ja muun esiintymisen ehdokkaana ajallisesti virka- tai työtehtävien hoitamisesta,

6. esiintyvät myös ehdokkaana ollessaan viranhaltijan/työntekijän aseman edellyttämällä asiallisella tavalla.

 

Kaupunki ei esittele alue- ja kuntavaaleissa ehdolla olevia yksittäisiä henkilöitä, julkaise tai jaa heidän mielipidekirjoituksiaan, kannanottojaan tai somepäivityksiään kaupungin kanavissa.

 

Vaalimainonta

 

Vaalimainonnasta on tarkemmat ohjeet kaupungin nettisivuilla osoitteessa: www.kitee.fi/vaalit.

 

Kaupungin alueella kaupunki asettaa vaalimainostelineet erikseen ilmoitettuihin kohteisiin ehdokasjulisteiden julkipanoa varten. Vaalimainonta Kiteen ja Kesälahden taajamien keskustoissa on muilla alueilla kuin vaalimainostelineissä kielletty.

 

Vaalimainoksien ja -ilmoitusten osalta on huolehdittava, että ne eivät saa näkyä vaalipaikalle.

 

Kaupunginhallituksen ohje astuu voimaan 17.3.2025.

 

Valmistelija: hallintopäällikkö Tuula Korpi, puh. 040 105 1012, tuula.korpi@kitee.fi

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001, pekka.hirvonen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää antaa selostusosassa mainitun yleisen ohjeen alue- ja kuntavaalien 2025 käytännöistä Kiteen kaupungissa.

 

Päätös Esittelijä esitti kokouksessa muutetun päätösehdotuksen seuraavasti: Selostusosassa esitettyyn ohjeistukseen tehdään seuraavat muutokset käydyn keskustelun pohjalta.

Vaalikaranteenin voimassa olo aikaa muutetaan ajalle 2.-8.4.2025 ja 13.4.2025. Ohjeistuksesta poistetaan maininnat: Vaalimainonta Kiteen ja Kesälahden taajamien keskustoissa on muilla alueilla kuin vaalimainostelineissä kielletty. Vaalimainoksien ja -ilmoitusten osalta on huolehdittava, että ne eivät saa näkyä vaalipaikalle.

Liitteenä on kaupunginhallituksen hyväksymä yleinen ohje alue- ja kuntavaalien 2025 käytännöistä Kiteen kaupungissa.

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkintä: Tehdyt muutokset merkitty selostusosaan lihavoidulla tekstillä ja poistetut asiat yliviivattu.