Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 20.03.2025/Pykälä 33


 

 

Kaupunkivesien hallintasuunnitelma

 

122/02.05.01.00.01/2024

 

Tekninen lautakunta 20.03.2025 § 9  

 

  

 

Kunnan velvollisuutena on järjestää hulevesien hallinta asemakaava-alueella (Alueidenkäyttölaki (132/1999) 103 i?§). Hallintasuunnitelma toimii pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen toiminnan runkona. Kaupunkivesien kokonaisvaltainen hallinta vaikuttaa mm. kunnan viihtyisyyteen, asumismukavuuteen, liikkumiseen, ympäristön tilaan ja talouden hallintaan. Kunnan järjestämisvastuu ei poista kiinteistönomistajan tai -haltijan vastuuta hulevesien hallinnasta kiinteistöllään.

 

Kaupunkivesiä ovat rakennettuja pintoja pitkin valuvat sulamis- ja sadevedet, eli hulevedet, sekä vesi- ja jätevesiverkoston vedet. Hulevesien ohjautuminen esim. jätevesiverkostoon vaikuttaa puhdistamon toimintaan negatiivisesti ja aiheuttaa lisäkustannuksia. Ympäristöön hulevesien mukana kulkeutuvat ravinteet ja kiintoaine edistävät vesistöjen rehevöitymistä ja samentavat pintavesiä; kemikaalit, myrkyt, virukset ja bakteerit sekä mikromuovi likaavat vesistöjä ja pohjavesiä ja vaikuttavat näin vesien käytettävyyteen.

 

Hallintasuunnitelman laatiminen annettiin 16.5.2024 Savo-Karjalan Vesi- ja Ympäristösuunnittelu oy:n (SKVY) tehtäväksi konsulttityönä. Etelä-Savon ELY-keskus myönsi Kiteen kaupungille 29.1.2024 Ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmasta 54 800 euron avustuksen hallintasuunnitelman laatimiseksi. Osa avustuksesta käytettiin lakisääteisen hulevesitulvariskien arvioinnin päivittämiseen.

 

Kaupunkivesien hallintasuunnitelma on kaupungin teknisen osaston (kuntatekniikka, yleisten alueiden hoito, ympäristötoimi ja rakennusvalvonta) sekä kaavoituksen- ja maankäytön työkalu, joka sisältää mm. hulevesien hallinnan nykytilan, vaikutukset jätevesilaitoksille, hulevesien lähivaluma-alueet ja reitit sekä toimenpidesuosituksia ja -ehdotuksia. Suunnitelmassa on huomioitu hulevesien hallinnan kannalta oleellisimmat Kiteen kaupungin kaavoitetut taajama-alueet: Kiteen keskustaajama, Kesälahti, Puhos ja Tolosenmäki. Yhteistä alueille on, että ne sijoittuvat kokonaan tai osittain pohjavesialueille.

 

Valmistelijat: kuntatekniikan päällikkö Mika Niskanen, puh 040 105 1204, mika.niskanen@kitee.fi ja projektiasiantuntija Sari Eronen, puh 040 105 1216, sari.eronen@kitee.fi

 

Esittelijä: tekninen johtaja Kari Siponen, puh. 040 105 1201,
kari.siponen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy Kiteen kaupungin kaupunkivesien hallintasuunnitelman.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkintä: Projektiasiantuntija Sari Eronen ja kuntatekniikan päällikkö Mika Niskanen olivat läsnä keskustelun aikana, mutta eivät osallistuneet päätöksentekoon.

Merkintä: Kokouksessa pidettiin tauko klo.18.56-19.04