RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 187
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |

Kuntalaisaloite monitoimikaukalosta Kesälahdelle
Kaupunginhallitus 11.11.2024 § 318
------------- on tehnyt 30.10.2024 päivätyn kuntalaisaloitteen tekonurmipohjaisen monitoimikaukalon hankkimisesta Kesälahden koulun pihamaalle.
Aloitteessa kerrotaan, että Kesälahden koululla on paljon halukkaita, jotka haluaisivat viettää välitunnit muun muassa jalkapalloa pelaten, mutta mahdollisuudet siihen ovat nykyisin huonot. Urheilukenttä on liian kaukana, eikä siten mahdollista koulupäivän aikana tapahtuvaa omaehtoista liikkumista. Urheilukentällä ei myöskään ole myöskään pienpeleihin sopivaa ympäristöä.
Monitoimikaukalo kohentaisi lasten liikkumista niin koulupäivien aikana kuin vapaa-ajalla.
Kuntalaisaloite on esityslistan liitteenä.
Valmistelija: toimialasihteeri Tuuli Ikäheimonen, puh. 040 105 1011, tuuli.ikaheimonen@kitee.fi.
Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001, pekka.hirvonen@kitee.fi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää kuntalaisaloitteen monitoimikaukalon hankkimisesta Kesälahdelle sivistyskeskukseen valmisteltavaksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkintä: Marko Koskinen oli poissa kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan.
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 20.05.2025 § 48
Kesälahdelle suunnitellaan uusia tiloja koululle, varhaiskasvatukselle, nuorisotoimelle ja kirjastolle. Lisäksi tilojen suunnittelussa huomioidaan iltakäyttö ja piha-alueiden osalta kouluaikojen ulkopuolinen käyttö.
Tekonurmipohjainen monitoimikaukalo on uusien koulu- ja varhaiskasvatukseen suunniteltujen piha-alueiden vakiovaruste. Kaukalo tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet liikunnan harrastamiseen. Tekonurmipohja tuo myös kaukalolle lisää käyttötunteja verrattaessa esimerkiksi hiekkapohjaisiin kenttiin.
Aloite tekonurmipohjaisesta kaukalosta tullaan huomioimaan uusien tilojen suunnittelussa. Investointi kaukaloon kannattaa tehdä kuitenkin vasta muiden uusien tiloihin liittyvien pihainvestointien yhteydessä.
Valmistelija ja esittelijä: sivistysjohtaja Matias Valoaho, puh. 040 105 1137, matias.valoaho@kitee.fi.
Päätösehdotus Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyy asiasta annetun selvityksen ja esittää sen kaupunginhallitukselle ja siitä edelleen kaupunginvaltuustolle vastauksena kuntalaisaloitteeseen.

278/00.02.00.00.04/2024
Kaupunginhallitus 02.06.2025 § 187
Valmistelija: vs. hallintopäällikkö Tuuli Ikäheimonen, puh. 040 105 1011, tuuli.ikaheimonen@kitee.fi
Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001,
pekka.hirvonen@kitee.fi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy asiasta annetun selvityksen ja esittää sen kaupunginvaltuustolle vastauksena kuntalaisaloitteeseen.