RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 210
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan vaali toimikaudelle 2025-2029
195/00.00.01.00.00/2025
Kaupunginhallitus 16.06.2025 § 210
Kiteen kaupungin hallintosäännön 15 §:n mukaan sivistys- ja vapaa-aikalautakunnassa on seitsemän (7) jäsentä ja kullakin henkilökohtainen varajäsen. Kaupunginvaltuusto nimeää valituista jäsenistä lautakunnalle toimikaudekseen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Kuntalain (410/2015) 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;
2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
3) henkilö, joka hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.
Tasa-arvolain (609/1986) 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.
Valmistelija: vs. hallintopäällikkö Tuuli Ikäheimonen, puh. 040 105 1011,
tuuli.ikaheimonen@kitee.fi
Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001,
pekka.hirvonen@kitee.fi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että valtuusto valitsee sivistys- ja vapaa-aikalautakuntaan seitsemän (7) jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen sekä nimeää valitsemiensa jäsenten keskuudesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |