Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 12.06.2025/Pykälä 66


 

 

Metsäpalveluiden hankinta

 

Tekninen lautakunta 12.12.2024 § 116 

 

 

 

Tekninen keskus on valmistellut Kiteen kaupungin metsäpalveluiden hankintaa koskevat kilpailutusasiakirjat. Metsäpalveluiden hankinnan tavoitteena on turvata talous- ja puistometsien laadukas metsänhoito, hakkuumahdollisuuksien suunnitelmallinen hyödyntäminen talousmetsissä, kestävän metsänkäytön ja virkistysmahdollisuuksien huomiointi sekä maisemanhoito.

 

Kiteen kaupunki omistaa talousmetsiä 3 123 hehtaaria. Metsäomaisuuden hoito edellyttää palveluntuottajalta vankkaa metsätalouden asiantuntemusta ja pitkää metsäalan kokemusta.

 

Metsäpalvelut kilpailutetaan kahden vuoden määräajaksi ja kilpailutus sisältäisi kolme optiovuotta. Sopimus olisi voimassa 1.3.2025 alkaen. Hankintamenettelyssä noudatetaan avointa menettelyä ja vertailuperusteena käytetään kokonaistaloudellista edullisuutta. Hankinta ylittää EU-kynnysarvon.

 

Kiteen kaupungin hankintaohjeen (KH 21.9.2020 § 266) mukaisesti Pohjois-Karjalan hankintatoimi kilpailuttaa metsäpalveluiden hankinnan ja tekee hankintapäätöksen. Tällöin hankintatoimi myös vastaa mahdollisista oikaisuvaatimuksista tai markkinaoikeusprosessiin liittyvästä työstä. Kiteen kaupunki tilaajatahona osallistuu mahdolliseen laatuvertailuun ja antaa hyväksyntänsä hankintapäätöksen teolle.

 

Hankintapäätös ja sen liitteet ovat julkisia päätöksen allekirjoittamisen jälkeen. Muut hankinta-asiakirjat ovat julkisia sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.

 

Hankintapäätös liitteineen tuodaan tekniselle lautakunnalle tiedoksi.

 

Valmistelija: kaupunginpuutarhuri Susanna Havurinne, puh. 040 105 1219, susanna.havurinne@kitee.fi

 

Esittelijä: tekninen johtaja Kari Siponen, puh. 040 105 1201,
kari.siponen@kitee.fi.

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää:

1. Hyväksyä metsäpalveluiden hankinnan kilpailutusasiakirjat.

2. Valtuuttaa Pohjois-Karjalan hankintatoimen kilpailuttamaan metsäpalveluiden hankinnan ja tekemään hankintapäätöksen. Hankintapäätös liitteineen tuodaan lautakunnalle tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

258/10.03.01.16/2024

 

Tekninen lautakunta 12.06.2025 § 66  

 

  

 

Pohjois-Karjalan hankintatoimi kilpailutti metsäpalveluiden hankinnan ajalla 3.3.-4.4.2025.

 

Hankittavat metsäpalvelut jaettiin kahteen osa-alueeseen seuraavasti:

  1. Metsänhoitotyöt
  2. Asiantuntijapalvelut

 

Valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus, maks. 100 p. Hankintasopimus tehdään yhden (1) tarjoajan kanssa per osa-alue. Valituksi tuli molemmissa osa-alueissa tarjoaja, jonka tarjousvertailun yhteenlasketut pisteet ovat suurimmat. Hinnan osuus maks. 100 p. Hinnan pisteiden laskentatapa: (pienin annettu arvo / tarjottu arvo) * maksimipisteet. Määräaikaan 4.4.2025 klo. 12.00 mennessä saapui viisi (5) tarjousta.

 

Tämän perusteella metsäpalveluiden toimittajiksi valittiin:

  1. Metsänhoitotyöt / Metsätoimisto Tuomiaho Oy
  2. Asiantuntijapalvelut / Karelwood Oy

 

Valmistelijat:

tekninen johtaja Kari Siponen, puh. 040 105 1201, kari.siponen@kitee.fi

kaupunginpuutarhuri Susanna Havurinne, puh. 040 105 1219,

susanna.havurinne@kitee.fi

 

Esittelijä: tekninen johtaja Kari Siponen, puh. 040 105 1201,

kari.siponen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee valintapäätöksen tiedokseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.