RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 23.06.2025/Pykälä 52
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |

Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten vaali toimikaudelle 2025-2029
Kaupunginhallitus 16.06.2025 § 220
Kiinteistönmuodostamislain (554/1995) 6 §:n mukaan kaupunginvaltuuston tulee valita kaupungin kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi vähintään 6 henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.
Uskotun miehen tulee olla kiinteistöasioihin perehtynyt ja paikalliset olot tunteva henkilö. Vaalikelpoisuudesta uskotun miehen toimeen on voimassa, mitä käräjäoikeuden lautamiehistä säädetään. Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain (675/2016) 2 §:n mukaan lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Lisäksi samassa pykälässä säädetään, että lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.
Tasa-arvolain (609/1986) 4 a § koskee myös kunnan valtion toimielimiin valitsemia jäseniä, jollei asianomaisessa erityislaissa ole tarkempia säännöksiä valittavien henkilöiden kelpoisuuksista.
Esityslistan oheismateriaalina Maanmittauslaitoksen kirje kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valinnasta.
Valmistelija: vs. hallintopäällikkö Tuuli Ikäheimonen, puh. 040 105 1011, tuuli.ikaheimonen@kitee.fi
Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001,
pekka.hirvonen@kitee.fi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että valtuusto valitsee riittävän määrään kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä, kuitenkin vähintään kuusi (6) toimikaudelle 2025-2029.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
195/00.00.01.00.00/2025
Kaupunginvaltuusto 23.06.2025 § 52
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto valitsee riittävän määrään kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä, kuitenkin vähintään kuusi (6) toimikaudelle 2025-2029.
Päätös Puheenjohtajan avattua keskustelun valtuustoryhmät tekivät esityksen kokoonpanosta seuraavasti:
Birgitta Muukkonen teki SDP:n valtuustoryhmän ehdotuksen:
Alpo Jumppanen
Susanna Lehkonen
Tiina-Mari Mölsä teki Keskustan valtuustoryhmän ehdotuksen:
Kasperi Timonen
Samuli Torni
Arto Putkonen
Markku Haverinen
Sanna Halttunen teki Kokoomuksen valtuustoryhmän ehdotuksen:
Timo Rahunen
Saara Pennanen
Tero Nenonen
Osmo Pirhonen teki Perussuomalaisten valtuustoryhmän ehdotuksen:
Jarkko Lampinen
Emmi Pennanen teki Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän ehdotuksen:
Terho Timonen.
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.