RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 23.06.2025/Pykälä 41
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Keskusvaalilautakunnan vaali toimikaudelle 2025-2029
Kaupunginhallitus 16.06.2025 § 209
Vaalilain (714/1998) 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme (3) muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi (5). Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.
Saman pykälän nojalla määrätään, että jäsenten ja varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa.
Kuntalain (410/2015) 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;
2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
3) henkilö, joka hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.
Tasa-arvolain (609/1986) 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.
Valmistelija: vs. hallintopäällikkö Tuuli Ikäheimonen, puh. 040 105 1011,
tuuli.ikaheimonen@kitee.fi
Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001,
pekka.hirvonen@kitee.fi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että valtuusto valitsee keskusvaalilautakuntaan viisi (5) jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen sekä nimeää valitsemiensa jäsenten keskuudesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Päätös Esittelijä teki kokouksessa muutetun päätösehdotuksen seuraavasti:
Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että valtuusto
1. valitsee keskusvaalilautakuntaan viisi (5) jäsentä ja tarpeellisen määrän varajäseniä, joita on kuitenkin vähintään viisi (5),
2. asettaa varajäsenet siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan sekä
3. valitsee jäsenistä yhden (1) puheenjohtajaksi ja yhden (1) varapuheenjohtajaksi.
Kaupunginhallitus hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.
195/00.00.01.00.00/2025
Kaupunginvaltuusto 23.06.2025 § 41
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää:
1. valita keskusvaalilautakuntaan viisi (5) jäsentä ja tarpeellisen määrän varajäseniä, joita on kuitenkin vähintään viisi (5),
2. asettaa varajäsenet siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan sekä
3. valita jäsenistä yhden (1) puheenjohtajaksi ja yhden (1) varapuheenjohtajaksi.
Päätös Puheenjohtajan avattua keskustelun valtuustoryhmät tekivät esityksen kokoonpanosta seuraavasti:
Tiina-Mari Mölsä teki Keskustan valtuustoryhmän ehdotuksen:
Jäsen Varajäsen
Maija Timonen (pj.) Samuli Torni
Tiina Räsänen
Kim Blomqvist
Birgitta Muukkonen teki SDP:n valtuustoryhmän ehdotuksen:
Jäsen Varajäsen
Matti Kosonen (varapj.) Seppo Törönen
Osmo Pirhonen teki Perussuomalaisten valtuustoryhmän ehdotuksen:
Jäsen Varajäsen
Anu Väistö Tiia Lommi
Sanna Halttunen teki Kokoomuksen valtuustoryhmän ehdotuksen:
Jäsen Varajäsen
Saara Pennanen Maria Laitinen
Emmi Pennanen teki Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän ehdotuksen:
Jäsen Varajäsen
Emmi Pennanen Raija-Liisa Pesonen.
Varajäsenet asetettiin seuraavaan sijaantulojärjestykseen:
Samuli Torni
Tiina Räsänen
Seppo Törönen
Kim Blomqvist
Maria Laitinen
Tiia Lommi
Raija-Liisa Pesonen.
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |