RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.06.2025/Pykälä 236
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |

Jäsenten ja edustajien valitseminen Keski-Karjalan vammaisneuvostoon toimikaudelle 2025 - 2029
195/00.00.01.00.00/2025
Kaupunginhallitus 30.06.2025 § 236
Kuntalain (410/2015) 28 §:n mukaan vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vammaisneuvosto. Vammaisneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen. Vammaisilla henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee olla vammaisneuvostossa riittävä edustus.
Kiteen kaupungin hallintosäännön 20 §:n mukaan Keski-Karjalan kuntien yhteisestä vammaisneuvoston kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kaupunginhallitus yhdessä muiden kuntien kanssa.
Keski-Karjalan vammaisneuvosto on Kiteen kaupungin, Tohmajärven ja Rääkkylän kunnan alueen yhteinen vammaisten, heidän omaistensa sekä eri vammaisjärjestöjen paikallinen vaikuttamistoimielin. Vammaisneuvosto valvoo paikallisesti vammaisille ja heidän omaisilleen kuuluvien vammaispalvelulain mukaisien palveluiden ja oikeuksien toteutumista Keski-Karjalan alueella.
Vammaisneuvosto seuraa vammaisten henkilöiden elinoloihin vaikuttavaa yhteiskunnan päätöksentekoa sekä edistää vammaisten yhdenvertaisuuden toteutumista yhteiskunnan eri toimintoihin osallistumisessa. Näitä ovat muun muassa koulutus, työ, sosiaali- ja terveyspalvelut, asuminen, liikkuminen sekä kulttuuri- ja vapaa-ajantoiminta. Lisäksi vammaisneuvosto seuraa päätöksentekoa kaupungissa/kunnissa ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella.
Vammaisneuvosto tekee aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja kaupungille/kunnille ja hyvinvointialueelle vammaisten henkilöiden elinoloihin ja suoriutumiseen liittyvissä asioissa. Vammaisneuvosto edistää vammaisjärjestöjen yhteistoimintaa Keski-Karjalan alueella ja tekee yhteistyötä kaupungin/kuntien hallintokuntien ja muiden organisaatioiden kanssa.
Vammaisneuvoston jäsenmääräksi esitetään kolme jäsentä varajäsenineen kustakin kunnasta ja yksi lisäjäsen Kiteen kaupungille, joka tulisi Kesälahden pitäjästä. Nämä olisivat eri vammaisjärjestöjen /- toimijoiden edustajia. Lisäksi jokainen kunta nimeää neuvostoon viranhaltijan ja hänelle varahenkilön.
Kiteen kaupunki valitsee neljä varsinaista jäsentä ja heidän varajäsenensä sekä kaupungin viranhaltijaedustajan ja hänen varaedustajansa.
Keski-Karjalan Reuma ja Tules ry on esittänyt vammaisneuvostoon seuraavat henkilöt:
Jäsen Varajäsen
Eija Hakulinen Liisa Kupiainen
Keski-Karjalan Diabetesyhdistys on esittänyt vammaisneuvostoon seuraavat henkilöt:
Jäsen Varajäsen
Airi Turunen Arto Luukkainen
Vammaisneuvostoon ei ole esitetty toimintasäännössä määrättyä neljää (4) jäsentä. Tämä ei kuitenkaan estä jäsenien nimeämistä, vaan kaupunginhallitus voi tarvittaessa täydentää vammaisneuvoston kokoonpanoa, mikäli järjestöillä on esittää toimintasäännön mukainen määrä jäseniä.
Valmistelija: vs. hallintopäällikkö Tuuli Ikäheimonen, puh. 040 105 1011, tuuli.ikaheimonen@kitee.fi
Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001,
pekka.hirvonen@kitee.fi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää nimetä Keski-Karjalan vammaisneuvostoon seuraavat henkilöt:
Jäsen Varajäsen
Eija Hakulinen Liisa Kupiainen
Airi Turunen Arto Luukkainen
Lisäksi kaupunginhallitus esittää vammaisneuvostolle, että varajäsen voi olla varsinaisen jäsenen ohella kokouksissa mukana, jos kokouksen aihepiiri on varajäsenen asiantuntemusta vastaava.
Lisäksi kaupunginhallitus päättää nimetä Kiteen kaupungin viranhaltijaedustajaksi vapaa-aikapäällikön ja hänen varaedustajaksi sivistysjohtajan.
Päätös Kaupunginhallitus päätti nimetä Keski-Karjalan vammaisneuvostoon seuraavat henkilöt:
Jäsen Varajäsen
Eija Hakulinen Liisa Kupiainen
Liisa Pirhonen Arja Rahunen
Anja Hentunen-Varis Eila Uuksulainen
Airi Turunen Arto Luukkainen
Lisäksi kaupunginhallitus päätti esittää vammaisneuvostolle, että varajäsen voi olla varsinaisen jäsenen ohella kokouksissa mukana, jos kokouksen aihepiiri on varajäsenen asiantuntemusta vastaava.
Lisäksi kaupunginhallitus päätti nimetä Kiteen kaupungin viranhaltijaedustajaksi vapaa-aikapäällikön ja hänen varaedustajaksi sivistysjohtajan.
Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.