RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.06.2025/Pykälä 247
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kiteen kaupungin toimintaohjeiden päivittäminen sisäilmaongelmien selvittämisessä
Työsuojelujaosto 10.06.2025 § 18
Tammikuun 2025 sisäilmatyöryhmän kokouksessa päädyttiin tarkastele-maan toimintaohjeita sisäilman haittailmoitusten laadinnan osalta ja ohjeita siitä kuka voi hankkia, siirtää tai poistaa esimerkiksi sisäilmanpuhdistimia.
Kaikilla kaupungin tiloissa toimivilla organisaatioilla on toimintatapaohjeet sisäilmaongelmista ilmoittamiseen. Jokaisen työnantajan tulee varmistua, että organisaatioiden ohjeistus toimii ja henkilöstö toimii ohjeistuksen mukaisesti.
Esihenkilöiden tulee viestiä omaa henkilöstöään säännöllisesti. Muutoin organisaation ohjeistuksia käydään esihenkilö- ja henkilöstöinfoissa.
Sisäilmatyöryhmä päätti 8.5.2025, että Kiteen kaupungin sisäilmaongelman toimintatapaohjetta tarkennetaan tarvittavilta osin. Päivitysluonnokseen on lisätty teknisten päivitysten lisäksi eri toimijoiden tehtävät ja vastuut sisäilmahaitoissa. Lisäksi luonnokseen on kirjattu tilankäyttäjän omat toimenpiteet hyvän sisäilman turvaamiseksi.
Kiteen kaupungin sisäilmaongelmien toimintaohjeiden päivitysluonnos esityslistan liitteenä.
Valmistelija: henkilöstösihteeri, työsuojelupäällikkö Eeva Tenhonen,
puh. 040 105 1311, eeva.tenhonen@kitee.fi.
Esittelijä: puheenjohtaja Kaisa Alhainen, puh. 040 105 1106,
kaisa.alhainen@edu.kitee.fi.
Päätösehdotus Työsuojelujaosto käy läpi Kiteen kaupungin voimassa olevan sisäilmaan liittyvät toimintaohjeet ja esittää mahdolliset päivittämistarpeet.
Päätös Työsuojelujaosto on päivittänyt Kiteen kaupungin sisäilmahaittoihin liittyvän toimintaohjeistuksen.
Koska työsuojelun valvontalain ja -asetuksen tarkoittamana työsuojelutoimikuntana toimii kaupungin yhteistyötoimikunta, on toimintaohjeluonnos käsitelty myös yhteistyötoimikunnassa.
Työsuojelujaosto esittää yhteistyötoimikunnan esityksen mukaisesti Kiteen kaupungin sisäilmahaittoihin liittyvän toimintaohjeistuksen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi 30.6.2025 kokoukseen.
267/01.04.01.01/2024
Kaupunginhallitus 30.06.2025 § 247
Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelmien ja - haittojen selvittämisessä on päivitetty. Edellinen toimintatapaohje on käsitelty kaupunginhallituksessa vuonna 2014.
Päivitettyyn toimintaohjeeseen on kirjattu teknisten päivitystarpeiden lisäksi eri toimijoiden tehtävät ja vastuut organisaation sisäilma asioissa.
Huomiota kiinnitetään esimerkiksi tilojen käyttäjien omiin toimenpiteisiin hyvän sisäilman turvaamiseksi ja ohjeisiin sisäilmapuhdistimien hankinnasta.
Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelman selvittämisessä tämän pykälän liitteenä.
Henkilöstösihteeri, työsuojelupäällikkö, Eeva Tenhonen,
eeva.tenhonen@kitee.fi, puh. 040 1015 1311
Kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, pekka.hirvonen@kitee.fi,
puh. 040 105 1001.
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmahaittojen selvittämisessä.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |