RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.06.2025/Pykälä 231
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Toimielinten pöytäkirjojen toimittaminen kaupunginhallitukselle toimikaudella 2025-2027
195/00.00.01.00.00/2025
Kaupunginhallitus 30.06.2025 § 231
Kuntalain (410/2015) 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi viimeistään sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1 | lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita
|
2 | yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita
|
3 | kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat. |
Kiteen kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaan asian ottamisesta ylemmän toimielimen käsiteltäväksi noudatetaan kuntalain säännöksiä. Asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kaupunginhallitus, kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja. Puheenjohtajan ollessa estynyt varapuheenjohtaja voi tehdä ottopäätöksen. Vastaavasti kaupunginjohtajan ollessa estynyt, kaupunginjohtajan sijainen voi tehdä ottopäätöksen.
Hallintosäännön 121 §:n mukaan kaupunginhallituksen alaisen viranomaisen ja kaupunginhallituksen jaoston on ilmoitettava kaupunginhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kaupunginhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Ilmoitus on tehtävä oikaisuvaatimusajan kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään sähköisesti kaupunginhallituksen puheenjohtajalle ja esittelijälle. Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.
Valmistelija: vs. hallintopäällikkö Tuuli Ikäheimonen, puh. 040 105 1011, tuuli.ikaheimonen@kitee.fi
Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001,
pekka.hirvonen@kitee.fi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että keskusvaalilautakuntaa, vaalilautakuntaa ja vaalitoimikuntaa lukuun ottamatta toimielinten tulee toimittaa pöytäkirjansa kokonaisuudessaan kaupunginhallitukselle heti, kun pöytäkirja on valmistunut.
Keskusvaalilautakunta, vaalilautakunta ja vaalitoimikunta toimittavat kaupunginhallitukselle ainoastaan ne toimielimen päätökset, jotka on siirrettävä tai voidaan siirtää kaupunginhallituksen käsittelyyn. Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta toimittaa pöytäkirjansa kaupunginhallitukselle lukuun ottamatta yksilöön kohdistuvia opetustoimen asioita.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |