Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.08.2025/Pykälä 282

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vaikuttamistoimielinten jäsenten ja varajäsenten nimeäminen

195/00.00.01.00.00/2025

Kaupunginhallitus 25.08.2025 § 282  

Hyvinvointialuelain (611/2021) 32 §:n mukaan:

"Aluehallituksen on asetettava nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi hyvinvointialueen nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä, ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien turvaamiseksi hyvinvointialueen vanhusneuvosto sekä vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi hyvinvointialueen vammaisneuvosto."

Nuorisovaltuuston, vanhusneuvoston ja vammaisneuvoston jäsenet valitaan hyvinvointialueen kunnissa toimivien vastaavien vaikuttamistoimielinten jäsenistä siten, että nuorisovaltuustoon valitaan kaksi jäsentä, vanhus- ja vammaisneuvostoon yksi jäsen ja varajäsen. Lisäksi kaikkiin vaikuttamistoimielimiin voidaan valita muita jäseniä varajäsenineen.

Hyvinvointialueen valtuusto on kokouksessaan 17.6.2025 § 187 pyytänyt Pohjois-Karjalan kuntia tekemään esityksensä vaikuttamistoimielimiin nimettävistä jäsenistä seuraavasti:

1

Yksi jäsen ja varajäsen kunnan vanhusneuvostosta Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vanhusneuvostoon.

2

Yksi jäsen ja varajäsen kunnan vammaisneuvostosta Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vammaisneuvostoon.

3

Yksi jäsen ja varajäsen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen lapsi- ja perheasiainneuvostoon seuraavin kriteerein:

Koska kunnilla ei ole toiminnassa lapsi- ja perheasiainneuvostoja, ei hyvinvointialueen lapsi- ja perheasiainneuvostoon voida nimetä edustajia vastaavin periaattein kuin lakisääteisissä vaikuttamistoimielimissä. Lapsi- ja perheasiainneuvoston laaja ja monipuolinen edustus halutaan kuitenkin taata, joten jokaista kuntaa pyydetään nimeään oma edustajansa ja varaedustajansa. Henkilöllä toivotaan olevan kosketuspinta lapsien ja perheiden asioihin sekä taitoa ja tahtoa edustaa oman kunnan monimuotoisia lapsiperheitä. Kuntien tehtäväksi jää valita sopiva edustaja, jonka on toimittava linkkinä kuntien ja hyvinvointialueen välillä.

Nuorisovaltuustoa lukuun ottamatta kuntien vaikuttamistoimielinten toimikausi noudattaa kunta- ja aluevaalien toimikautta. Nuorisovaltuuston toimikausi poikkeaa edellä mainituista, ja kuntien nuorisovaltuustot on valittu alkuvuonna, jonka mukaisesti hyvinvointialueen nuorisovaltuuston jäsenet ovat määräytyneet.

Keski-Karjalan vammaisneuvoston kiteeläiset jäsenet esittävät keskuudestaan seuraavasti:

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vammaisneuvostoon Kiteen edustajiksi:

- varsinainen jäsen Eija Hakulinen, varalle Liisa Kupiainen.

Kiteen vanhusneuvosto esittää keskuudestaan seuraavasti:

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vanhusneuvostoon Kiteen edustajiksi:

- varsinainen jäsen Liisa Pirhonen, varalle Raimo Oksman.

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen lapsi- ja perheasiainneuvostoon
esitetään Kiteen edustajiksi:

- varsinainen jäsen Joonas Saari, varajäsen Nelli Koskinen-Makkonen.

Liitteenä Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluehallituksen pöytäkirjaote 17.6.2025 § 187 ja luettelo nuorisovaltuuston jäsenistä.

Valmistelija: vs. hallintopäällikkö Tuuli Ikäheimonen, puh. 040 105 1011, tuuli.ikaheimonen@kitee.fi

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001,
pekka.hirvonen@kitee.fi

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää jäseniä Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimiin seuraavasti:

- varsinainen jäsen Eija Hakulinen, varalle Liisa Kupiainen

- varsinainen jäsen Liisa Pirhonen, varalle Raimo Oksman

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen lapsi- ja perheasiainneuvostoon Kiteen edustajiksi:
- varsinainen jäsen Joonas Saari, varalle Nelli Koskinen-Makkonen.

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää jäseniä Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimiin seuraavasti: