Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.09.2025/Pykälä 318


 

 

Jäsenten valitseminen vanhusneuvostoon toimikaudelle 2025-2029

 

Kaupunginhallitus 30.06.2025 § 238 

 

Kuntalain (410/2015) 27 §:n mukaan ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä.

 

Vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.

 

Kiteen kaupungin hallintosäännön 20 §:n mukaan kaupungissa on vanhusneuvosto, joiden kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kaupunginhallitus.

 

Kiteen kaupungin vanhusneuvoston toimintasääntöjen mukaan neuvoston tarkoituksena on parantaa ikäihmisten mahdollisuutta osallistua elinoloihinsa vaikuttavien päätösten valmisteluun ja tarvitsemiensa palvelujen kehittämiseen kunnassa sekä edistää ikäihmisten hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista asumisessa, sosiaali- ja terveyspalvelujen saamisessa sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan toiminnoissa.

 

Lisäksi vanhusneuvosto seuraa ikäihmisten näkökulmasta kaupungin päätöksentekoa erityisesti heille tarkoitettujen palvelujen, tukitoimien ja muiden etuuksien järjestämiseksi sekä niiden saatavuudenparantamiseksi ja vaikuttaa ympäristön suunnitteluun ja toteutukseen siten, että julkiset tilat soveltuvat myös ikäihmisten tarpeisiin.

 

Vanhusneuvosto voi tehdä tarvittaessa esityksiä ja aloitteita sekä antaa lausuntoja kunnan viranomaisille ikäihmisiäkoskevissa kysymyksissä sekä hoitaa muut neuvoston toimialaan kuuluvat ja kaupunginhallituksen sille antamat tehtävät.

 

Vanhusneuvoston toimintasäännön 3 §:n mukaan vanhusneuvostoon kuuluu kymmenen (10) valtuustokaudeksi valittua varsinaista jäsentä ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä. Vanhusneuvostossa on ollut jäseniä eläkeläis- ja veteraanijärjestöistä.

 

Vanhusneuvosto valitsee keskuudestaan yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi. Vanhusneuvoston sihteerin nimeää kaupunginhallitus, joka on Kiteen kaupungin palveluksessa toimiva viranhaltija. Vanhusneuvoston sihteerinä on toiminut vapaa-aikapäällikkö.

 

Keski-Karjalan Reuma ja Tules ry on esittänyt vanhusneuvostoon seuraavat henkilöt:

 

Jäsen  Varajäsen

Terho Pölönen Hannu Tahvanainen

 

 

 

 

 

Riihijärvi-Rokkala kyläyhdistys ry on esittänyt vanhusneuvostoon seuraavat henkilöt:

 

Jäsen

Sulo Rouvinen

 

 

Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistys ry:n Kitee-Kesälahti paikallisosasto on esittänyt vanhusneuvostoon seuraavat henkilöt:

 

Jäsen

Riitta Väistö

 

 Heinoniemen kyläyhdistys ry on esittänyt vanhusneuvostoon seuraavat henkilöt:

 

Jäsen  Varajäsen

Ritva Muukkonen Tuula Eronen

 

 

Kiteen Sydänyhdistys ry on esittänyt vanhusneuvostoon seuraavat henkilöt:

 

Jäsen

Aila Silvennoinen

 

 

 

Eläkeliiton Kiteen yhdistys ry on esittänyt vanhusneuvostoon seuraavat henkilöt:

 

Jäsen

Heino Tiilikainen

Marja Havukainen

 

 

Eläkeliiton Kesälahden yhdistys on esittänyt vanhusneuvostoon seuraavat henkilöt:

 

Jäsen   Varajäsen

Raimo Oksman  Leena Valtonen

 

 

Vanhusneuvostoon ei ole esitetty toimintasäännössä määrättyä kymmentä (10) jäsentä eikä kaikille varsinaisille jäsenillä varajäseniä. Tämä ei kuitenkaan estä jäsenien nimeämistä, vaan kaupunginhallitus voi tarvittaessa täydentää vanhusneuvoston kokoonpanoa, mikäli järjestöillä on esittää toimintasäännön mukainen määrä jäseniä ja varajäseniä.

 

 

Valmistelija: vs. hallintopäällikkö Tuuli Ikäheimonen, puh. 040 105 1011, tuuli.ikaheimonen@kitee.fi

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001,
pekka.hirvonen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää nimetä Kiteen kaupungin vanhusneuvostoon seuraavat henkilöt:
Jäsen                             Varajäsen
Terho Pölönen                 Hannu Tahvanainen
Ritva Muukkonen
Sulo Rouvinen
Riitta Väistö
Ritva Muukkonen           Tuula Eronen
Aila Silvennoinen
Heino Tiilikainen
Marja Havukainen
Raimo Oksman             Leena Valtonen.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että vanhusneuvoston sihteerinä toimii vapaa-aikapäällikkö.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti nimetä Kiteen kaupungin vanhusneuvostoon seuraavat henkilöt:
Jäsen                             Varajäsen
Terho Pölönen                 Hannu Tahvanainen
Sulo Rouvinen
Riitta Väistö
Ritva Muukkonen             Tuula Eronen
Aila Silvennoinen
Heino Tiilikainen
Marja Havukainen
Raimo Oksman                Leena Valtonen
Liisa Pirhonen                  Taisto Hakkarainen.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että vanhusneuvoston sihteerinä toimii vapaa-aikapäällikkö.

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

195/00.00.01.00.00/2025

 

Kaupunginhallitus 22.09.2025 § 318  

 

  

Kiteen kaupunginhallitus on 30.6.2025 § 238 nimennyt vanhusneuvostoon yhdeksän (9) jäsentä ja varajäseniä. Nimeämisen jälkeen Kiteen kristilliset eläkeläiset ovat esittäneet neuvoston jäseneksi Tuula Happosta ja varajäseneksi Toini Heikkistä.

 

Vanhusneuvoston toimintasäännön 3 §:n mukaan vanhusneuvostoon kuuluu kymmenen (10) valtuustokaudeksi valittua varsinaista jäsentä ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä. Koska vanhusneuvoston jäsenmäärä on vielä alle toimintasäännössä määrätyn, on vanhusneuvoston kokoonpanoa mahdollista täydentää.

 

Valmistelija: vs. hallintopäällikkö Tuuli Ikäheimonen, puh. 040 105 1011, tuuli.ikaheimonen@kitee.fi

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001,
pekka.hirvonen@kitee.fi

 

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää täydentää Kiteen kaupungin vanhusneuvostoa ja nimetä vanhusneuvoston jäseneksi Tuula Happosen ja hänen varajäsenekseen Toini Heikkisen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.