Dynasty tietopalvelu
Kiteen kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.10.2025/Pykälä 362


 

 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen neuvottelukunnan jäsenten valitseminen toimikaudelle 2025 - 2029

 

Kaupunginhallitus 08.09.2025 § 299 

 

 

Hyvinvointialueiden aloitettua Suomessa 1.1.2023 siirtyi sosiaali- ja terveydenhuollon vastuut pois kunnilta. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kuitenkin sekä kuntien että hyvinvointialueiden lakisääteinen tehtävä. Sekä kuntalaissa (410/2015) että hyvinvointialuelaissa (611/2021) hyvinvoinnin edistäminen on asetettu yhdeksi keskeiseksi tehtäväksi kunnille ja hyvinvointialueille. Yhdessä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain (612/2021) kanssa ne määrittelevät, että työssä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä on tehtävä vahvaa kuntien ja hyvinvointialueiden välistä yhteistyötä ja tukea toisiaan asiantuntemuksellaan.

 

Pohjois-Karjalan kunnat ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialue Siun Sote ovat laatineet hyvinvoinnin ja terveyden edistäviä yhteistyörakenteita sisältävän yhteistyösopimuksen, jonka voimassaolo on päättynyt 31.12.2024 ja uutta yhteistyösopimusta ollaan parhaillaan valmistelemassa.

 

Kiteen kaupungin hallintosäännön 20 §:n mukaan kaupungissa on hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen neuvottelukunta, jonka kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kaupunginhallitus.

 

Valmistelija: vs. hallintopäällikkö Tuuli Ikäheimonen, puh. 040 105 1011, tuuli.ikaheimonen@kitee.fi

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001,
pekka.hirvonen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus nimeää hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen neuvottelukuntaan seuraavat jäsenet: Kiteen kaupungin vapaa-aikapäällikön, sivistysjohtajan, teknisen johtajan, hallintopäällikön, sivistyslautakunnan puheenjohtajan, kaupunginhallituksen edustajan ja kaupungin johtoryhmässä henkilöstöä edustavan johtoryhmän jäsenen.  

Lisäksi kaupunginhallitus pyytää Kiteen järjestöjä nimeämään oman edustajansa.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen neuvottelukunnan koollekutsujana toimii Kiteen kaupungin vapaa-aikapäällikkö.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti nimetä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen neuvottelukuntaan seuraavat jäsenet: Kiteen kaupungin vapaa-aikapäällikön, sivistysjohtajan, teknisen johtajan, hallintopäällikön, sivistyslautakunnan puheenjohtajan, kaupunginhallituksen edustajaksi Sinikka Musikan ja kaupungin johtoryhmässä henkilöstöä edustavan johtoryhmän jäsenen.  

Lisäksi kaupunginhallitus pyytää Kiteen järjestöjä nimeämään oman edustajansa.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen neuvottelukunnan koollekutsujana toimii Kiteen kaupungin vapaa-aikapäällikkö.

 

 

195/00.00.01.00.00/2025

 

Kaupunginhallitus 27.10.2025 § 362  

 

  

Kaupunginhallitus on 8.9.2025 § 299 nimennyt hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen neuvottelukunnan sekä päättänyt pyytää Kiteen järjestöjä nimeämään oman edustajansa neuvottelukuntaan.

 

Kiteen järjestöt ovat yhdessä päättäneet esittää järjestöjen edustajaksi Riitta Väistöä ja varaedustajaksi Kaija Halttusta.

 

Valmistelija: vs. hallintopäällikkö Tuuli Ikäheimonen, puh. 040 105 1011, tuuli.ikaheimonen@kitee.fi

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001,
pekka.hirvonen@kitee.fi

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus nimeää hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen neuvottelukuntaan jo aiemmin nimettyjen jäsenten lisäksi Kiteen järjestöjen edustajaksi Riitta Väistön ja varaedustajaksi Kaija Halttusen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.