RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.11.2025/Pykälä 388
Virkanimikkeen muuttaminen
465/01.01.00.00.00/2025
Kaupunginhallitus 24.11.2025 § 388
Kaupungin toimintojen organisointia tarkastellaan jatkuvasti, jotta toiminta on mahdollisimman tarkoituksenmukaista ja tehokasta. Henkilövaihdosten yhteydessä on luontainen ajankohta muutoksille. Tehtävänimikkeiden tulee myös elää ajassa ja kuvata tehtävien sisältöä.
Hallintopalvelussa henkilöstösihteeri on eläköitynyt ja vastaavia tehtäviä hoitaa jatkossa henkilöstöpäällikkö. Hallintopalvelussa on tarve tiedonhallinnan, sähköisten toimintatapojen ja arkistoinnin kehittämiseen sekä sopimushallinnan käyttöönottoon. Toimintatapoja nykyaikaistamalla sekä ajantasaisella tiedonhallinnalla on mahdollista vaikuttaa työkuormaan sitä keventämällä toimistotehtävissä kaikilla toimialoilla.
Henkilöstösihteerin virkanimike (vakanssi 24008) ehdotetaan muutettavan tiedonhallinnan suunnittelijaksi. Kuntalain (410/2015) 87 §:n mukaan tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. Tiedonhallinnan suunnittelijan tehtäviin voi kuulua muun muassa tietopyyntöihin vastaaminen ja tiedonhallintaan liittyvien asioiden valmistelu, joten tehtävän hoitaminen virassa on tarkoituksellista.
Hallintosäännön (KV 7.4.2025 § 20) 71 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää muiden kuin kaupunginjohtajan ja toimialajohtajien virkojen ja työsuhteiden perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virka- ja tehtävänimikkeiden muuttamisesta.
Valmistelija: hallintopäällikkö Tuuli Ikäheimonen, puh. 040 105 1011, tuuli.ikaheimonen@kitee.fi
Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001, pekka.hirvonen@kitee.fi
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää muuttaa henkilöstösihteerin virkanimikkeen (vakanssi 24008) tiedonhallinnan suunnittelijaksi.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.