RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.11.2025/Pykälä 391
Valtuustoaloite myytävien tonttien ja tervetulokylttien ympäristöjen siistimisestä
Kaupunginhallitus 02.09.2024 § 239
Keskustan valtuustoryhmä jätti valtuuston kokouksessa 26.8.2024 liitteenä olevan valtuustoaloitteen myytävien tonttien ja kaupungin tervetulokylttien ympäristöjen siistimisestä.
Aloitteessa todetaan, että viihtyisän ja houkuttelevan kaupungin yleisilmeen edistämiseen tarvitaan käytännön toimenpiteitä. Kiteen kaupungilla on useita myytäviä tontteja muun muassa Kiteen taajama-alueella, Puhoksessa ja Meijerinrannassa ja myös uusia tontteja on tulossa myyntiin. Valitettavasti myytävät tontit eivät ole erityisen houkuttelevan näköisiä, tonteista ei myöskään erota, että ne ovat myynnissä.
Aloitteessa ehdotetaan, että Kiteen kaupunki tekee suunnitelman ja varaa tarvittavan määrärahan myynnissä olevien asuin- ja liiketonttien siistimiseksi sekä niiden saattamiseksi edustavaan ja houkuttelevaan kuntoon. Aloitteessa ehdotetaan, että samassa yhteydessä Kiteen kaupungin tervetulokylttien ympäristöt siistitään.
Valmistelija: hallintopäällikkö Tuula Korpi, puh. 040 105 1012, tuula.korpi@kitee.fi
Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001,
pekka.hirvonen@kitee.fi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen teknisen keskuksen valmisteltavaksi.
Päätös Esittelijä esitti kokouksessa muutetun päätösehdotuksen:
Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen hallintokeskuksen valmisteltavaksi.
Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
223/00.02.00.00.03/2024
Kaupunginhallitus 24.11.2025 § 391
Tonttien ja tervetulokylttien siistimistyöhön tullaan jatkossa panostamaan ja hyödyntämään kaupungin omaa metsuria siten, että pusikot poistetaan ja ylimääräinen kasvillisuus siistitään.
Kiteen kaupungin myynnissä olevat tontit sijaitsevat hajallaan eri puolilla kaupunkia, minkä vuoksi niiden yhtenäinen esille tuominen esimerkiksi maastokyltein ei ole tarkoituksenmukaista tai kustannustehokasta.
Tonttien markkinointiin ja näkyvyyteen panostetaan sen sijaan verkkosivujen ja sähköisen viestinnän kautta, joissa tontit esitellään ajantasaisesti kuvineen, karttoineen ja yhteystietoineen. Tämä on tehokas ja ajanmukainen tapa tavoittaa potentiaaliset ostajat ja lisätä kiinnostusta Kiteen asuin- ja yritystontteihin.
Valtuustoaloite liitteenä.
Valmistelija: hallintopäällikkö Tuuli Ikäheimonen, puh. 040 105 1011, tuuli.ikaheimonen@kitee.fi
Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001, pekka.hirvonen@kitee.fi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy asiasta annetun selvityksen ja esittää sen kaupunginvaltuustolle vastauksena valtuustoaloitteeseen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.