Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.09.2025/Pykälä 67



 

 

Kuntalaisaloite aurinkopaneelien ja/tai tuulivoiman hyödyntämisestä koulukeskuksen alueella

 

Tekninen lautakunta 12.06.2025 § 80 

 

Tekniselle lautakunnalle on saapunut 17.12.2023 Arppen yläkoulun oppilaskunnalta kuntalaisaloite, jossa ehdotetaan aurinkopaneelien ja/tai tuulivoimalan hankkimista koulukeskukseen. Toiveena olisi myös, että näissä olisi mahdollisuus reaaliaikaiselle sähköntuotannon seurannalle, jota voisi hyödyntää opetuksessa.

 

Arppen yläkoulun oppilaskunnalta on saapunut lisäys kuntalaisaloitteeseen 20.5.2025. Lisäyksessä toivotaan, että samanlainen mahdollisuus otettaisiin huomioon suunniteltaessa uutta Kesälahden koulua. Toiveena olisi myös, että luokissa ja/tai koulujen muissa tiloissa olisi toimivat jätteiden lajittelupisteet.

 

Energiatehokkuushankkeita toteutetaan pääsääntöisesti erilaisten katselmusten pohjalta. Katselmuksissa tarkastellaan hankkeen kannattavuutta sekä toteutusmahdollisuuksia ja -edellytyksiä. Tarkoitus on, että vuoden 2026 aikana voitaisiin tehdä mm. koulukeskukseen tällainen kattava energiakatselmus, jossa arvioimaan esim. aloitteen mukaisia hankkeita, niiden toteutuskelpoisuutta sekä kannattavuutta.

 

Kesälahden koulun hankesuunnittelu on parhaillaan käynnissä ja siinä yhtenä pääkriteerinä on mm. energiatehokkuus ja elinkaarikustannukset. Tähän mm. kuuluu selvittää uusiutuvan energian hyödyntämismahdollisuus.

 

Jätteiden lajittelu kouluissa toteutetaan nykymääräysten mukaisesti. Koulujen nykytilanne jätteiden lajittelun suhteen pyritään kartoittamaan loppuvuoden 2025 aikana ja tekemään korjaavat toimenpiteet sen perusteella.

 

 

Valmistelija: kiinteistöpäällikkö Petri Moisio, puh. 040 105 1225,
petri.moisio@kitee.fi

 

Esittelijä: tekninen johtaja Kari Siponen, puh. 040 105 1201,
kari.siponen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy asiasta annetun selvityksen ja esittää sen kaupunginhallitukselle ja siitä edelleen kaupunginvaltuustolle vastauksena kuntalaisaloitteeseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

Kaupunginhallitus 30.06.2025 § 253 

 

 

 Valmistelija: vs. hallintopäällikkö Tuuli Ikäheimonen, puh. 040 105 1011,

 tuuli.ikaheimonen@kitee.fi

 

 Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001,

 pekka.hirvonen@kitee.fi

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy asiasta annetun selvityksen ja esittää sen kaupunginvaltuustolle vastauksena kuntalaisaloitteeseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

270/00.02.00.00.04/2023

 

Kaupunginvaltuusto 15.09.2025 § 67  

 

  

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy asiasta annetun selvityksen ja päättää merkitä kuntalaisaloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.