RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 09.10.2025/Pykälä 119
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kiteen kaupungin Kesälahden alueen vesihuoltolaitoksen liittymis-, käyttö- ja perusmaksutaksat vuodelle 2026
419/02.05.00.00.00/2025
Tekninen lautakunta 09.10.2025 § 119
Vesihuoltolain mukaan vesihuollon maksujen tulee olla sellaiset, että
pitkällä aikavälillä voidaan kattaa vesihuoltolaitoksen investoinnit ja
kustannukset. Maksujen tulee olla tarpeen mukaan sellaiset, että ne
edistävät veden säästäväistä käyttöä ja jäteveden määrän vähentämistä
sekä ehkäisevät haitallisten aineiden johtamista viemäriin.
Veden ja jäteveden hintaa ei koroteta.
Talous- ja jäteveden perusmaksut esitetään pidettäväksi ennallaan.
Liittymismaksuja ja palvelumaksuja ei esitetä korotettavaksi.
Valmistelija: kuntatekniikan päällikkö Mika Niskanen, puh. 040 105 1204, mika.niskanen@kitee.fi
Esittelijä: tekninen johtaja Petri Moisio, puh. 040 105 1225,
petri.moisio@kitee.fi
Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy liitteenä olevan vesihuoltolaitoksen liittymis-, käyttö- ja perusmaksutaksan otettavaksi käyttöön 1.1.2026 alkaen. Lisäksi tekninen lautakunta päättää, että taksaa on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.
Tästä päätöksestä tiedotetaan Koti-Karjala- ja Puruvesi-lehdissä, Kiteen kaupungin ja Kesälahden kirjaston julkisten kuulutusten ilmoitustaululla sekä Kiteen kaupungin kotisivuilla. Taksa on saatavana Kiteen kaupungintalolta ja Kesälahden asiointipisteestä.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |