Dynasty tietopalvelu
Kiteen kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 30.10.2025/Pykälä 127


 

 

Kiinteistöpäällikön (vakanssi 84001) viran täyttäminen

 

Tekninen lautakunta 25.09.2025 § 111 

 

 

 

Kiinteistöpäällikön virka täytettiin vuonna 2024. Virkaan valittu kiinteistöpäällikkö valittiin syyskuussa 2025 teknisen johtajan virkaan. Kiinteistöpäällikön virka tulee julistaa haettavaksi.

 

Hallintosäännön 14. luvun § 73 mukaan viran julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen.

 

Hallintosäännön 14. luvun § 74 mukaan tekninen lautakunta täyttää vakinaisesti tulosalueidensa ja tulosyksiköidensä esimiesten sekä itsenäisessä asemassa olevien virat ja toimet.

 

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 4§:n mukaan viran hakuaika tulee olla vähintään 14 vuorokautta siitä, kun hakuilmoitus on julkaistu kuntalain mukaisesti.

 

Hakuilmoitus julkaistaan Kiteen kaupungin kotisivuilla, Kuntarekryssä, TE-palveluiden verkkopalvelussa.

 

Viran hakuilmoitus on esityslistan oheismateriaalina.

 

Valmistelija ja esittelijä: tekninen johtaja Petri Moisio, puh. 040 105 1225, petri.moisio@kitee.fi

 

 

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää, että kiinteistöpäällikön virka (vakanssi 84001) julistetaan haettavaksi 17.10.2025 klo. 15.00 mennessä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

368/01.01.01.01.00/2025

 

Tekninen lautakunta 30.10.2025 § 127  

 

  

 

Kiinteistöpäällikön virka oli haettavana 17.10.2025 klo 15.00 mennessä. Määräaikaan mennessä virkaa haki kaksikymmentäkuusi (26) henkilöä. Hakijaluettelo on esityslistan oheismateriaalina. Liitettä ei julkaista, koska se sisältää henkilötietoja.

 

Valmistelija: hallintosihteeri Inga Sallinen, puh. 040 105 1130,
inga.sallinen@kitee.fi

 

Esittelijä: tekninen johtaja Petri Moisio, puh. 040 105 1225,
petri.moisio@kitee.fi

 

 

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta
1. nimeää haastatteluryhmään edustajansa sekä teknisen johtajan, teknisen keskuksen hallintosihteerin sekä kiinteistösihteerin.

2. valitsee haastatteluun kutsuttavat hakijat.

 

Päätös Tekninen lautakunta
1. nimesi haastatteluryhmään teknisen lautakunnan edustajiksi Vesa Parviaisen ja Tarja Timosen sekä teknisen johtajan, teknisen keskuksen hallintosihteerin ja kiinteistösihteerin.

2. valitsi haastatteluun kutsuttaviksi hakijoiksi: Heikki Havurinteen, Jani Hämäläisen, Teppo Ikosen, Juha-Matti Kupiaisen, Lotta Pihlmanin ja Jouni Rissasen.