RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 27.08.2025/Pykälä 54
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Sosiaali- ja potilasasiamiehen selvitys vuodelta 2024
Kaupunginhallitus 02.06.2025 § 183
Hyvinvointialueen on lain potilasasiavastaavista ja sosiaaliasiavastaavista (739/2023) ja sen 2 §:n mukaan vastattava potilasasiavastaavien ja sosiaaliasiavastaavien toiminnan järjestämisestä alueellaan ja nimettävä sosiaali- ja potilasasiavastaavia, joiden yhtenä tehtävänä on seurata asiakkaiden oikeuksien ja aseman kehitystä hyvinvointialueella ja antaa siitä selvitys vuosittain hyvinvointialueen aluehallitukselle.
Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen palveluksessa toimi vuonna 2024 kaksi sosiaali- ja potilasasiamiestä. Tehtävään kuuluu laatia ja koota vuosittain selvitys asiakkaiden ja potilaiden aseman kehityksestä. Selvityksen aineisto koostuu asiavastaaville tulleista yhteydenotoista ja myös muista asiavastaavien tietoon tulleista havainnoista koskien asiakkaiden ja potilaiden asemaa ja oikeuksien toteutumista.
Tämä selvitys on sosiaali- ja potilasasiavastaavista annetun lain 8 §:n mukaan annettava vuosittain hyvinvointialueen aluehallitukselle sekä sen lisäksi tiedoksi hyvinvointialueen alueen kuntien kunnanhallituksille ja aluehallintovirastolle. Selvitys on myös julkaistava internetissä. Sosiaali- ja potilasasiavastaavatoiminnan piiriin kuuluu lain perusteella myös varhaiskasvatuksen palvelut, jotka ovat kuntien vastuulla.
Esityslistan oheismateriaalina on sosiaali- ja potilasasiavastaavien selvitys toimintavuodesta 2024 sekä Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluehallituksen 20.5.2025 § 141 pöytäkirjanote.
Valmistelija: vs. hallintopäällikkö Tuuli Ikäheimonen, puh. 040 105 1011, tuuli.ikaheimonen@kitee.fi
Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001,
pekka.hirvonen@kitee.fi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee sosiaali- ja potilasasiavastaavien selvityksen vuodelta 2024 tiedokseen ja saattaa sen edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja tarkastuslautakunnalle.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginvaltuusto 23.06.2025 § 54
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsee sosiaali- ja potilasasiavastaavien selvityksen vuodelta 2024 tiedokseen ja saattaa sen edelleen tiedoksi tarkastuslautakunnalle.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
272/00.02.03.00.00/2025
Tarkastuslautakunta 27.08.2025 § 54
Valmistelija: Taina Törrönen, taina.torronen@bdo.fi, puh. 040 834 4990.
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee sosiaali- ja potilasasiavastaavien selvityksen vuodelta 2024 tiedokseen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |