RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 25.11.2025/Pykälä 114
Hyvinvointisuunnitelma 2025-2029
255/00.01.05.01/2025
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 25.11.2025 § 114
Hyvinvointikertomus on tiivis kuvaus hyvinvoinnista ja terveydestä sekä nii-den edistämisestä kunnassa.
Kunnassa valmistellaan laaja hyvinvointikertomus kerran valtuustokaudessa ja sen tavoitteita ja toimenpiteitä päivitetään vuosittain osana kunta-suunnittelua. Hyvinvointikertomustyö jakaantuu kertomusosaan, jossa kuvataan hyvinvoinnin nykytilanne ja suunnitelmaosaan, jossa on kuvattu tavoitteet ja toimenpiteet hyvinvoinnin parantamiseksi.
Hyvinvointikertomus on kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnittelun, seurannan, arvioinnin ja raportoinnin työväline. Se auttaa tii-vistämään eri alojen asiantuntijoiden näkemykset ja yhteiset tavoitteet. Laadintaprosessi tukee hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osaamista.
Kiteellä laajaa hyvinvointikertomusta on työstetty poikkihallinnollisesti. Laa-jan hyvinvointikertomuksen työstämiseen ovat osallistuneet myös Pohjois-Karjalan kansaterveys ja Siun Sote. Työskentelyn aikana on kuultu Kiteen nuorisovaltuustoa, vammaisneuvostoa ja vanhusneuvostoa, sekä alueel-lista romaniasiainneuvottelukuntaa. Kiteen alueella toimiville järjestöille on pidetty järjestöilta, missä esiteltiin hyvinvointisuunnitelman taustaindikaatto-rit ja painopistealueet. Kuntalaisille toteutettiin hyvinvointikysely 2024, jota on hyödynnetty suunnitelmassa. Työskentelyn taustalla on ollut vuonna 2025 hyväksytty Pohjois-Karjalan hyvinvointistrategia. Tässä strategiassa maakunnan tahtotilana on kehittyä hyvinvoinnin edellä kävijäksi kolmella painopistealueella:
1. Hyvinvoivat ja toimintakykyiset asukkaat
2. Osallisuus ja yhteisöllisyys
3. Turvallinen arki ja ympäristö
Kiteen laajassa hyvinvointikertomuksessa on hyödynnetty maakunnallisen Pohjois-Karjalan hyvinvointistrategian painopisteitä ja niistä johdettuja ke-hittämistavoitteita. Kiteen laaja hyvinvointikertomus luo tiivistetyn kuvan ki-teeläisten hyvinvoinnista, ja suunnitelmaosassa on pyritty vastaamaan Ki-teen ja Pohjois-Karjalan maakunnallisiin hyvinvoinnin tunnistettuihin haas-teisiin.
Valmistelija ja esittelijä: sivistysjohtaja Matias Valoaho, puh. 040 105 1137, matias.valoaho@kitee.fi
Päätösehdotus Kiteen sivistys- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyy hyvinvointisuunnitelman 2025-2028 ja lähettää sen edelleen Kiteen kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.