RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 25.11.2025/Pykälä 71
Maa-aineslain mukaisen hakemuksen käsittely, UPM Kymmene Oyj
353/11.02.03.00/2025
Ympäristölautakunta 25.11.2025 § 71
Kiteen kaupungin ympäristölautakunnalle on saapunut maa-aineslain 4 §:n mukainen maa-ainesten ottamislupahakemus 3.8.2025. Lisäksi haetaan maa-aineslain 21 §: n mukaista lupaa aloittaa ottotoiminta ennen kuin maa-aineslupa on saanut lainvoiman.
Maa-ainesten ottamislupaa haetaan tilalle Nivunki 260-421-20-3 kymmeneksi (10) vuodeksi. Hakijana on UPM Kymmene Oyj. Kiinteistöllä on ollut aikaisemminkin maa-ainesten ottamistoimintaa.
Lupaa haetaan 10 000 k-m3 kokonaisottomäärälle, vuosittaisen oton ollessa noin 1 000 k-m3. Maa-ainesten ottoalueen pinta-ala on 1 hehtaari. Ottamissyvyys vaihtelee 2-6 metrin välillä. Alin ottamistaso on hakemuksen mukaan tasoilla +101.00 (N2000).
Tarkemmat tiedot maa-ainesten ottopaikan:
- sijainnista ja ympäristöstä,
- toiminnasta,
- lupatilanteesta
- asian käsittelyvaiheista,
- pyydetyistä lausunnoista ja muistutuksista
sekä lupapäätösehdotus ovat oheismateriaalina.
Luvan käsittelystä peritään ympäristölautakunnan 18.12.2024 hyväksymän maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvontaa koskevan taksan 2, 3 ja 4 §:n mukaisesti 775 euroa. Lisäksi hakija on suoritettava vuotuinen valvontamaksu kulloinkin voimassa olevan taksan suuruisena.
Valmistelija ja esittelijä: ympäristöpäällikkö Marjo Tikka,
puh. 040 105 1304, marjo.tikka@kitee.fi
Päätösehdotus Ympäristölautakunta myöntää UPM Kymmene Oyj:lle maa-aineslain 4 §:n mukaisen luvan maa-ainesten ottamiseen hakemuksessa esitetylle paikalle lupaehdotuksen mukaisesti.
Ympäristölautakunta ei myönnä maa-aineslain 27 §:n mukaista toiminnan aloitusoikeutta muutoksenhausta huolimatta. Maa-ainesluvan mukainen maa-ainesten ottoalue on talousmetsää, joten luvan täytäntöönpano ennen muutoksenhakuajan päättymistä aiheuttaisi korvaamatonta vahinkoa luonnolle, mikäli päätös kumottaisiin.
Samalla ympäristölautakunta määrää luvasta perittäväksi 775 euroa.
Päätöksestä voi valittaa Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.
Päätös tiedoksi:
Hakija
Kiteen kaupunginhallitus
Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Notto-tietokanta
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.