RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 09.11.2026/Asianro 317
Kiinteistö Oy Kesälahden vuokratalot
72/00.00.01.02.04/2025
Kaupunginhallitus 09.11.2026
Kaupunginhallitus päätti 6.10.2025 § 333 sitoutua maksamaan Kiinteistö Oy Kesälahden Vuokratalojen purettaviin Lehmisavuntien, Runosentien ja Pyhäjärventie 14:n kohteisiin liittyvät lainaosuudet ennen purkutöiden aloittamista. Lisäksi kaupunginhallitus sitoutui vastaamaan purkukustannuksista siltä osin kuin niihin ei saada valtion myöntämää purkuavustusta sekä järjestämään hankkeen toteuttamisen edellyttämän väliaikaisen rahoituksen erillisten kustannuslaskelmien perusteella.
Kiinteistö Oy Kesälahden Vuokratalojen arvion mukaan yhtiön rahoitustarve on 2.11.2026 tilanteessa yhteensä 356 570 euroa. Purkuavustusta arvioidaan saatavan noin 199 999 euroa. Rahoituksella turvataan purkuhankkeen loppuunsaattaminen ja yhtiön maksuvalmius hankkeen toteutuksen aikana.
Kiinteistö Oy Kesälahden Vuokratalojen mahdollisiin vastuisiin on varauduttu kaupungin vuoden 2025 tilinpäätöksessä 1,4 miljoonan euron pakollisella varauksella.
Kiteen kaupunki on takausvastuunsa perusteella maksanut yhtiön lainoja vuonna 2025 yhteensä 77 145,60 euroa ja vuonna 2026 yhteensä 197 867,56 euroa. Velkasuhde on muodostunut kaupungin ja yhtiön välille.
Oheismateriaalina on yhtiön antama selvitys rahoitustarpeesta 2.11.2026.
Valmistelija: talousjohtaja Kaisa Lappalainen, puh. 040 105 2002, kaisa.lappalainen@kitee.fi
Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001,
pekka.hirvonen@kitee.fi
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus merkitsee tiedokseen Kiinteistö Oy Kesälahden vuokratalojen tilanteen.
Päätös