Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 19


 

Osarahoitus Yritysten vastuullisuuden ja digitaalisuuden kehityshanke Kontiolahdella -projektille

 

Kunnanhallitus 01.11.2021 § 253 

 

 

 

Kontionloikka Oy on valmistellut yhdessä kunnan kanssa uutta, InvestIn Kontiolahti -hanketta, jonka toteutus alkaa näillä näkymin 1.1.2022 alkaen. Hankkeen tärkeimpänä tavoitteena on Kontiolahden alueen vetovoimaisuuden lisääminen ja elinvoiman kehittyminen. Yhteismarkkinoinnilla lisätään näkyvyyttä ja houkutellaan Kontiolahdelle lisää yrityksiä ja työvoimaa sekä kasvatetaan Kontiolahden tunnettuutta.

 

Oheismateriaali: InvestIn Kontiolahti alustava hankesuunnitelma

 

Lisätietoja: kunnanjohtaja Jari Tuononen, p. 050 435 8700.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää, että se:

1. hyväksyy hankkeen alustavan suunnitelman ja sitoutuu myöntämään hankkeelle rahoituksen vuosille 2022-2023, yhteensä 20 000 euroa alv 0%.

2. sitoutuu hankkeen osatoteutukseen alustavan hankesuunnitelman mukaisesti, ja

3. valtuuttaa kunnanjohtajan kirjoittamaan esisopimuksen yhteishankkeen toteutuksesta Kontionloikan kanssa.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti, että se:

1. hyväksyy hankkeen alustavan suunnitelman ja sitoutuu myöntämään hankkeelle rahoituksen vuosille 2022-2023, yhteensä 20 000 euroa alv 0%.

2. sitoutuu hankkeen osatoteutukseen alustavan hankesuunnitelman mukaisesti, ja

3. valtuuttaa kunnanjohtajan kirjoittamaan esisopimuksen yhteishankkeen toteutuksesta Kontionloikan kanssa.

 

 

Kunnanhallitus 30.01.2023 § 19  

479/00.01.05.00/2021  

 

Uuden EU-ohjelmakauden alun viivästyksestä johtuen hankkeen aloitusaika on siirtynyt alkuperäisestä yli vuodella. Hankkeen uusi suunniteltu aloitus on 1.2.2023. Lisäksi hankkeeseen on tehty sisällöllisiä täsmennyksiä ja päivityksiä. Hankkeen nimi on muutettu rahoittajan pyynnöstä vastaamaan paremmin hankkeen sisältöä. Koska hanke ei toteutunut vuoden 2022 aikana, varattiin vastaava määräraha myös vuoden 2023 talousarvioon sillä oletuksella, että hanke toteutuu, kun tarvittavat täsmennykset on tehty.

 

Yritysten vastuullisuuden ja digitaalisuuden kehityshanke Kontiolahdella -hankkeen toiminnalla tuetaan yritysten vastuullisuustyötä ja kehittyneiden teknologioiden käyttöönottoa sekä digitalisaatiota alueen yrityksissä. Hankkeella tavoitellaan digitalisaatioon, datatalouteen ja teknologisiin murroksiin liittyvien liiketoimintamahdollisuuksien kattavaa hyödyntämistä Kontiolahden kunnan alueella toimivien yritysten hyödyksi.

 

Oheismateriaalina hankehakemus.

 

Kontionloikka Oy:n yritysvalmentaja Jarkko Peiponen esittelee päivitettyä hankesuunnitelmaa kokouksessa. 

 

Lisätietoja: kunnanjohtaja Jari Tuononen, p. 050 435 8700.

 

 Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää, että Kontiolahden kunta myöntää 20 000 euron osarahoituksen Kontionloikka Oy:n hallinnoimalle Yritysten vastuullisuuden ja digitaalisuuden kehityshanke Kontiolahdella -projektille vuodelle 2023.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti, että Kontiolahden kunta myöntää 20 000 euron osarahoituksen Kontionloikka Oy:n hallinnoimalle Yritysten vastuullisuuden ja digitaalisuuden kehityshanke Kontiolahdella -projektille vuodelle 2023.

Kontionloikka Oy:n yritysvalmentaja Jarkko Peiponen osallistui asiantuntijana kokoukseen asian käsittelyn aikana klo 17.04-17.22.

Aulikki Sihvonen ja Leena Nyyssönen jääväsivät itsensä (yhteisöjäävi) päätöksenteon ajaksi ja poistuivat kokouksesta klo 17.23-17.24.