Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 01.03.2023/Pykälä 5


 

Kunnan äänivallan käyttäminen yhteisaluelain mukaisissa osakaskunnissa

 

Omistajaohjausjaosto 01.03.2023 § 5  

90/00.04.01.01/2023  

 

 

Kontiolahden kunnalla on omistuksessa useita kymmeniä kiinteistöjä kaikissa Kontiolahden alueen maarekisteri kylissä. Useisiin kunnan omistamiin tiloihin sisältyy pääsääntöisesti osuus kylän yhteisiin maa -ja vesialueisiin, joita hallinnoivat yhteisaluelain mukaisesti maa-alueiden osakaskunnat ja vesialueiden osakaskunnat. Puhekielessä maa-alueiden yhteisalueista käytetään nimeä jakokunnat ja vesialueiden osakaskunnista nimeä kalastuskunnat.

 

Yhteiset alueet voivat olla joko järjestymättömiä, jolloin niillä ei ole toimintaa tai hallintoa. Osakaskunta voi olla järjestäytynyt, jolloin osakaskunta toimii sääntöjensä mukaisesti eli pääsääntöisesti päättää vesialueiden käytöstä ja kalastusasioista. Jakokunnat päättävät yhteisten maa-alueiden käytöstä ja myynnistä ja erityisten oikeuksien hallinnoinneista.

 

Kuntaa on edustanut Lehmon jakokunnassa maankäyttöpäällikkö, mutta muissa osakaskunnissa kunnan edustusta ei ole ollut. Kovin suurta tarvetta osallistua itsenäisesti toimivien osakaskuntien vuosikokousiin ei kunnalla useinkaan ole, mutta esim. kunnallisteknisten laitteiden sijoitusasioissa, vesialueiden kunnostushankkeissa tai maa-alueiden lunastus tai hankkimisasioissa voi kunnalle tulla tarve käyttää sille kuluvaa osakkaan osallistumisoikeutta osakaskunnan hallinnossa. Vesialueiden osakaskuntien järjestämät vesialueiden käytön mahdollistavat joustavat kalastuslupakäytännöt ja vesille pääsyn turvaaminen ovat kunnan veto- ja pitovoiman kannalta monelle kalastusta harrastavalle tärkeä asia.

 

Teknisellä osastolla on keskusteltu edustajien nimeämisestä. Osakaskunnissa esille nousevat asiat tukevat edustamisen jakamista eri aihealueiden asiantuntijoille.

 

Lisätietoja: kunnanjohtaja Jari Tuononen, p. 050 435 8700

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Omistajaohjausjaosto päättää, että maankäyttöpäällikkö edustaa kuntaa maa-alueiden osakaskunnissa eli jakokunnissa ja ympäristöpäällikkö vesialueiden osakaskunnissa eli kalastuskunnissa.

 

 

 Päätös:

Omistajaohjausjaosto päätti, että maankäyttöpäällikkö edustaa kuntaa maa-alueiden osakaskunnissa eli jakokunnissa ja ympäristöpäällikkö vesialueiden osakaskunnissa eli kalastuskunnissa.