Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 28.03.2023/Pykälä 49

Viranhaltijapäätökset ja kokousmuistiot

Tekninen lautakunta 28.03.2023 § 49  

 Kontiolahden kunnan hallintosäännön 54 §:n mukaan asian ottamisesta

 kunnan hallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus,

kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.

Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. 

Hallintosäännön 55 §:n mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen on

neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava

tekemistään ottokelpoisista päätöksistä.

Seuraavat pöytäkirjat ja muistiot ilmoitetaan lautakunnalle:

1.

Lehmon yhtenäiskoulu E-osa, rakennus-, sähkö-, lvi-, ja rakennusautomaatiourakka, jälkitarkastus 9.3.2023

2.

Lehmon vedenkäsittelylaitos, työmaakokous nro 6, 10.2.2023

3.

Lehmon yhtenäiskoulu, työmaakokous nro 22, 16.3.2023

Seuraavat päätökset ajalta 14.2-13.3.2023 annetaan tiedoksi lautakunnalle:

Tekninen johtaja

§ 7, myyntipäätös

§ 8, vuokrauspäätös

§ 6-25, henkilöstöpäätökset Populukseen

Maankäyttöpäällikkö

§ 3, muut päätökset

§ 24-41, henkilöstöpäätökset Populukseen

Kuntatekniikan päällikkö

§ 2, hankintapäätös

§ 6, henkilöstöpäätös Populukseen

Rakennustarkastaja

§ 14-24, henkilöstöpäätökset Populukseen

Kiinteistöpäällikkö

§ 36-52, henkilöstöpäätökset Populukseen

Vesihuoltopäällikkö

§ 1, hankintapäätös

§ 21-36, henkilöstöpäätökset Populukseen

Puhtauspalvelupäällikkö

§ 38-63, henkilöstöpäätökset Populukseen

Ruokapalvelupäällikkö

§ 1, muut päätökset 

§ 72-124, henkilöstöpäätökset Populukseen

Liikuntapaikkamestari

§ 9-14, henkilöstöpäätökset Populukseen

Kuntatekniikan insinööri

  § 1-7, henkilöstöpäätökset Populukseen

Virahaltijapäätöksistä luettelo liitteenä.

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta merkitsee tiedokseen pöytäkirjat ja muistiot, sekä viranhaltijoiden tekemät päätökset ja päättää, ettei se käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta päätöksiin.

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.
__________